Teollisuusliiton hallitus hyväksyi 7.1. äänestyksen jälkeen teknologiateollisuuteen kaksivuotisen työehtosopimuksen. Se perustuu teknologiateollisuuden kapitalistien ja valtakunnansovittelijan esitykseen.

Sopimus laskee väistämättä työläisten palkkojen ostovoimaa, sillä tälle ja ensi vuodelle arvioitu inflaatio on kaksi kertaa palkankorotuksia suurempi. Muutkin työehdot ovat aikaisempaa huonompia ja lisäävät paikallista isäntävaltaa sekä yrityskohtaista sopimista.

Teollisuusliiton johdon hyväksymä työehtosopimus on kaksivuotinen. Vuoden 2022 palkankorotus on suurimmillaan 2 prosenttia. Korotuksissa on yleiskorotusta 1,5 prosenttia ja paikallisesti jaettavaa erää 0,5 prosenttia. Korotus voi olla pienempikin, jos niin paikallisesti sovitaan.

Vuoden 2023 korotus on vielä sopimatta, mutta jos liiton johto pysyy nykyisellään ei tätä vuotta parempaa ole tiedossa. Muutos liiton antautumislinjan hylkäämiseksi on tietenkin mahdollinen, mutta vaatii työpaikkojen työläisten vastarintaa ja joukkovoimaa.

Teollisuusliitolla on noin 200 000 jäsentä ja työehtosopimukset yli 30 eri alalla. On selvää, että alakohtaiset palkankorotukset ja muut työehdot eivät tule ylittämään nyt sovittua ”päälinjaa”. Muutamien sopimusten jopa kolmivuotinen kesto ja paikallisten sopimusten rynnäkkö heikentävät vielä lisää työntekijöiden asemaa.

Paperijätti UPM:n kaikki tehtaat lakossa

Paperiliitto on päättänyt toimia toisin kuin Teollisuusliitto. Liiton jäsenet ovat lakossa kaikissa UPM:n paperiteollisuuden työehtosopimusta noudattaneissa tehtaissa. Työtaistelussa on mukana noin 1 000 työntekijää.

Lakko alkoi 1.1. ja päättyy 22.1.2022, ellei sitä ennen saavuteta neuvottelutulosta uudesta sopimuksesta.

UPM:n tavoitteena on yhtiökohtainen työehtosopimus, joka vielä pilkottaisiin viideksi eri liiketoimintakohtaiseksi sopimukseksi. Sitä paperiliitto ei voi tietenkään hyväksyä, sillä se olisi loppu yleissitovalle sopimukselle ja hajottaisi liittoa ja työntekijöiden välistä solidaarisuutta.

Kaikki tuki työtaisteluille ja lakkolaisille. Taistelu työvoiman uusintamisen ehdoista on luokkataistelua.

Ps. UPM:n lakko jatkuu edelleen keskiviikkona 2.2.2022. Teollisuusliitto on pitkän viivyttelyn jälkeen julistanut UPM:n saartoon, johon liiton jäsenet osallistuvat.

Teollisuusliiton johto antautui – palkkojen ostovoima alenee

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit käsitellään CleanTalk-pilvipalvelussa roskapostikommenttien suodattamiseksi. Näitä tietoja säilytetään palvelun lokitiedoissa 7 päivää jonka jälkeen ne poistetaan.