Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) päivää vietetään vuosittain 24. lokakuuta. Päivämäärä on sama, jolloin vuonna 1945 YK:n peruskirja astui voimaan.
YK:n keskeisenä päämääränä on ollut edistää kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta sekä terveyttä, taloudellista yhteistyötä, kansakuntien välisiä ystävällisiä suhteita ja kulttuurienvälistä ymmärrystä.
YK:n päivä on kansainvälinen merkkipäivä, ja sitä on vietetty vuodesta 1948 lähtien.

Suomessa YK:n päivä oli 1960-luvulta lähtien kansalaisten sodanvastainen ja rauhaa puolustava mielenosoituspäivä. Sitä vietettiin näkyvästi kaupungeissa ja kuntakeskuksissa kymmenien tuhansien osanottajien yhteisvoimalla.
Nykyinen YK-päivä on Suomessa kuihtunut kynttilän polttamiseksi ja näkyvyyden pelkäämiseksi. Vastuun taantuvasta kehityksestä kantavat rauhanjärjestöt ja vasemmiston eduskuntapuolueet, jotka ovat asemoineet itsensä asevarustelun ja sotilasmenojen kannattajiksi.
