Afganistan on ollut uutisissa sen jälkeen, kun Yhdysvallat viime syksynä vetäytyi sieltä ja vallan otti Taliban-liike. Mutta miten Afganistan tuli tähän tilanteeseen? Tämä artikkeli on kuudes osa sarjassa, joka kertoo Afganistanin historiasta 1800-luvun alusta nykyaikaan. 

Afganistan tervehti kylmän sodan alkua uudella hallituksella, jonka pääministerinä aloitti toukokuussa 1946 kuninkaan setä Shah Mahmud Khan. Toisen maailmansodan takia Afganistanin talouden kehitys oli hidastunut ja jo samana vuonna maassa alkoi sadon tuhoutuminen.

Heimokapinat ja yleinen sosiaalinen tyytymättömyys johtivat siihen, että maan politikkaa piti siirtää pois edellisien vuosien despotian politiikasta. Kuningas ja pääministeri ilmoittivat, että maassa alkavat demokraattiset reformit. Seuraavana vuonna säädettiinkin uusi laki, jonka mukaan kunnan johto valitaan salaisilla vaaleilla.

Afganistanin pääkaupunkiin Kabuliin valittiin uuden lain perusteella pormestariksi insinööri Gulam Muhammad Farhada, joka oli poliittisilta näkemyksiltään reformisti. Kansallisissa kysymyksissä hallitus lopetti osittain Afganistanin pushtunisaation, mikä näkyi siinä, että darin kielen opetus palautetiin darinkielisillä alueilla. Poliittiset vangit vapautettiin ja maanpaossa olevat kutsuttiin takaisin. Jotkut heistä saivat poliittisia virkoja.

Oppositioliikkeet vaativat lisää demokratiaa

Samaan aikaan alkoi syntyä uusia oppositioliikkeitä, jotka vaativat lisää demokratiaa. Yhtenä niistä perustettiin vuonna 1947 politiinen järjestö ”Herännyt Nuoriso”. Sen jäsenet olivat pikkuporvareita, byrokraatteja, intellektuelleja ja myös papistoa. Yksi huomattava hahmo tässä liikkeessä oli järjestön vasemmistosiiven johtaja Nur Muhammad Taraki, joka kuului taustastaan keskitason byrokraatteihin. Järjestön aatesuunta oli edistyksellinen reformismi.

Toinen samankaltainen järjestö oli ”Watan” (Isänmaa). Sen taustalla olivat vanhat nuorafgaaniliikkeen veteraanit. Järjestön poliittinen suuntaus oli kansallismielinen liberalismi.

Tammikuussa 1951 säädettiin vielä yksi laki, joka vahvisti demokraattisia oikeuksia mm. lehdistön liberalisoinnilla. Watanin äänenkannattaja oli samanniminen lehti ja Herännyt Nuorison lehti sai nimekseen ”Angar”. Sen ensimmäisessä numerossa ilmestyi Tarakin kirjoittama ohjelma ”Kansan tahto. Mitä me haluamme?”. Se sisälsi oppositiopiirien tärkeimmät vaatimukset: ”leipää, vaatteita, työtä, yhtäläisiä mahdollisuuksia kaikille sosiaalipalveluissa”.

Kolmas oppositiojärjestö oli ”Kansan Ääni” (Nida-ye Khalq), joka pyrki säilyttämään porvarillisen demokratian reformien avulla. Yksi sen vaatimuksista oli, että kuninkaan perheen jäseniltä on kiellettävä poliittiset virat ja että kuninkaan pitää seurata ensisijaisesti lakia.

Vuonna 1949 pidettiin ensimmäiset osittain vapaat parlamenttivaalit, joissa oppositioryhmät saivat 50 paikkaa ja muodostivat ”Kansallisen Rintamaan”.

Opiskelijat mukaan poliittiseen taisteluun

1940-luvun loppupuolella Afganistanissa nousi esille opiskelija-aktivismi, joka liittyi poliittiseen taisteluun. Huhtikuussa 1950 perustettiin Kabulin yliopiston Opiskelija Liitto. Sen riveissä oli Babrak Karmal, Tarakin lisäksi toinen tuleva Kansan Demokraattisen puolueen johtohahmo. Heidän tärkeimpiin vaatimuksiinsa kuuluivat uudistusten toteuttaminen sosioekonomisen ja kulttuurielämän alalla, julkishallinnossa sekä sananvapauden toteuttaminen.

Viranomaiset kielsivät ylioppilasliiton marraskuussa 1950.

Osa tuon ajan hallitsevien piirien edustajista osallistui poliittiseen toimintaan kuninkaan serkun, puolustusministeri (1948) kenraali Muhammad Daoud johdolla. Vuonna 1950 Daoud perusti niin sanotun ”kansallisen klubin”, jonka pohjalta muodostettiin Kansallisdemokraattinen puolue. Puolueen johtoon kuuluivat Daoudin lähimmät työtoverit suurkaupunkiaristokratian ja byrokraattisten virkamiesten joukosta.

Klubin näkemys oli afgaanikansallismielisyys ja pyrkimys yhdistää pashtut yhteen valtioon (osa asui Pakistaniin). Kabulissa toimi samaan aikaan maan alla järjestö nimeltään ”Ittihad”, joka pyrki ainoana järjestö ottamaan vallan laittomasti. Järjestö suunnitteli tekevänsä vallankaappauksen marraskuussa 1950 ja julistavansa Afganistanin tasavallaksi. Suunnitelma epäonnistui ja sen aktivistit heitettiin vankilaan.

Reformit ja kokeilut päättyvät

Vuonna 1952 järjestettiin uudet vaalit, joissa oppositio syytti hallitusta vaalipetoksesta. Syynä oli, että yhtään opposition jäsentä ei vallittu. Tämän takia järjestettiin laajoja mielenosoituksia.

Aluksi kuninkaan hovi hyväksyi opposition vaatimukset ja mielenosoittajat menivät koteihinsa. Seuraavana päivänä valtiovalta ilmoitti kuitenkin, että mielenosoitus oli laiton ja siihen osallistujia rangaistaan.

Vaalipetoksesta voi esittää tällaisen faktan: vuoden 1949 vaaleissa Kabulissa äänesti 50 000 ihmistä, kun taas vuoden 1952 vaaleissa äänesti vain 7000.

Tämän jälkeen valtiovalta aloitti vainot. Opposition lehdet kiellettiin ja opposition järjestöjen johto tuomittiin vankilaan. Afganistanin lyhyt demokraattinen kokeilu päättyi.

Lari Miniailo

Afganistan 1800-luvun alusta nykyaikaan (Osa 6)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Kommentit käsitellään CleanTalk-pilvipalvelussa roskapostikommenttien suodattamiseksi. Näitä tietoja säilytetään palvelun lokitiedoissa 7 päivää jonka jälkeen ne poistetaan.