Kommunistinen Työväenpuolue (Ktp) vaatii rauhan, puolueettomuuden ja vakauden toteuttamista Suomen ulkopolitiikassa ja sotiin valmistautumisen lopettamista. Vaadimme vähentämään asevarusteluun suunnattuja varoja siirtämällä ne sosiaali- ja terveydenhuollon tason ja palvelujen parantamiseen.

Suomen 2000-luvun poliittista päätöksentekoa on leimannut voimakas oikeistolaistuminen. Se on merkinnyt lisääntynyttä kansalaisten valvontaa, kansanvallan kaventumista ja tiheämmin toistuvia kapitalistisen talouden taantumia ja lamoja. Työväenluokka on kaikessa laitettu kärsijän osaan.

Eri puolueryhmittyminä kootut hallitukset ja eduskunta ovat poliittisilla esityksillään ja päätöksillään toteuttaneet suuren rahan ja kapitalistien tavoitteita. Siitä on pitänyt huolen kapitalistien elinkeinoelämän EK, jonka ohjaus viime vuosien päätöksenteossa on ollut entistäkin röyhkeämpää ja näkyvää.

Nyt hallitusvallassa oleva kokoomuksen ja perussuomalaisten johtama porvarihallitus on lähivuosikymmenien oikeistolaisin hallitus. Sen tekemät esitykset eduskunnalle ovat kaikilta osin työväenluokan vastaisia. Se näkyy ay-liikkeen toimintaoikeuksien kaventamisessa, työläisten työtaisteluoikeuksien rajaamisessa ja järjestäytymisen vastustamisessa.

Ammattiyhdistysliikkee johtopaikoilla olevat sosiaalidemokraatit ja vasemmistoliittolaiset ovat hiljaisuudellaan hyväksyneet porvarihallituksen esitykset ja eduskunnan päätökset. Johtajat ay-liikkeessä ovat jopa estäneet työläisten protestoinnin.

Samaan aikaan, kun työväenluokan itsensä puolustamisen perusoikeuksia nakerretaan, isku kohdistetaan kaikkien kansalaisten tarvitsemiin julkisiin palveluihin. Kyse on ennen kaikkea sosiaali- ja terveydenhuollon menojen leikkauksista. Palvelujen suoranainen alasajo alkoi vuoden 1972 kansanterveyslain kumoamisesta ja vuoden 2021 hyvinvointialuelain hyväksymisestä.

Hyvinvointialuelaki toteutui käytännössä vuoden 2023 alusta alkaen, kun hyvinvointialueet aloittivat toimintansa. Niiden on määrä huolehtia kansalaisten sosiaali- ja terveydenhuollosta sekä pelastustoimesta. Siihen alueet eivät ole pystyneet, johtuen valtion alirahoituksesta ja porvarihallituksen ohjauksesta.

Nyt hyvinvointialueet vähentävät sairaanhoidon henkilöstöä, eivät perusta vakituisia virkoja, lakkauttavat ensiavun päivystystoimintaa ja jopa sulkevat kokonaisia terveyskeskuksia. Suomessa on jo paljon kuntia, joilla ei ole enää omaa terveyskeskusta.

Oikeistolaistumisen toinen seuraus on asevarustelun ennätyksellinen kasvattaminen ja yhteiskunnan militarisointi. Niihin on mittavasti käytetty rahaa.

Militarisointi näkyy muun muassa vaatimuksina laittaa naiset pakollisesti armeijaan, reserviläisten ikärajan nostamisessa 65 vuoteen ja aseellisen vapaaehtoistoiminnan lisäämisestä lakkautettujen suojeluskunta- ja lottajärjestöjen seuraajana.

Asevarustelun ja sotilasmenojen kasvu ja siihen sijoitetut varat ovat kasvaneet vuoden 2015 jälkeen kahdesta miljardista eurosta (1,28 % bkt:stä) vuoden 2025 yli seitsemään miljardiin (2,7 % bkt:stä). Porvarihallitus on jo päättänyt nostaa vuoteen 2029 mennessä noita menoja yli kymmeneen miljardiin.

Nopeinta sotilasmenojen kasvu on ollut viime vuosina ja Suomen sotilasliitto Natoon liittymisen seurauksena. Nyt Naton eurooppalainen johto on jo esittänyt sotilasmenojen kasvattamista kaikissa sotilasliiton jäsenmaissa 5 prosenttiin bkt:stä

Suomelle Naton vaatimus merkitsisi vuoden 2029 jälkeen sotilasmenojen edelleen kasvattamista noin 15 miljardiin euroon. Vertailun vuoksi: Suomen valtion koko budjetti on vuonna 2025 alle 90 miljardia euroa.

Suomen jäsenyys EU:ssa ja sotilasliitto Natossa on suistanut maamme vuosikymmeniä jatkuneelta perinteiseltä sotilaallisen liittoutumattomuuden ja rauhan linjalta sotilaallisen varustautumisen ja sodan tielle. Seuraukset ovat olleet työläisten ja kansan etujen vastaisia.

Naapuri- ja kaupalliset suhteet Venäjään on lyhyessä ajassa tuhottu. Tästä kantavat vastuun Suomen ulkopoliittinen johto, sosiaalidemokraattien johtama Marinin hallitus, kokoomuksen johtama Orpon hallitus ja kaikki eduskuntapuolueet.

Yhdysvaltojen ja EU:n sanelema Venäjän vastainen pakotepolitiikka, missä Suomi on mallioppilaana innokkaasti mukana, on vahingoittanut vakavasti maamme taloutta, aiheuttanut suurtyöttömyyden ja vaikeuttanut välttämätöntä edullisten raaka-aineiden saantia. Kansalaiset ovat jälleen kärsijöitä.

Puolueettomuuden, sotilaallisen liittoutumattomuuden ja rauhan hylkääminen on johtanut imperialistisen lännen leiriin siirtymiseen. Se näkyy väkivallan käytön hyväksymisenä ja kaksoisstandardien käyttönä YK:ssa päätöksiä tehtäessä ja muissa kansainvälisissä järjestöissä.

Suomen hallitusvallalle asiat eivät enää ratkaise vaan se, kuinka Yhdysvaltojen ja EU:n johtama imperialistinen länsi niihin suhtautuu.

Tämä ilmenee suhtautumisessa Israelin brutaaliin miehitykseen ja hyökkäyssotaan Palestiinassa. Suomen poliittinen johto on länsimaiden enemmistön joukossa sulkenut silmänsä Gazan kaistan palestiinalaisten kansanmurhasta. Suomi käy asekauppaa Israelin kanssa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kaukana ovat ne vuodet, kun Suomi ei vienyt aseita sotaa käyviin maihin.

Suomen imperialistinen porvaristo noudattaa EU:n ulkopolitiikkaa, joka nojaa asevaraiseen väkivaltaan ja haluun jatkaa Ukrainan sotaa. Suomi on liittynyt EU:ssa kaikkiin mahdollisiin sotaa tukeviin tavoitteisiin ja muun muassa Britannian ja Ranskan johtamaa Venäjän vastaiseen ”halukkaiden koalitioon”.

Suomesta on kolmessa vuodessa kuljetettu Ukrainan oikeistolaiselle ja korruptoituneelle hallinnolle aseita ja siirretty euroja jo neljän miljardin euron arvosta. Sillä rahalla olisivat hyvinvointialueet täyttäneet vajeensa, sairaat saaneet hoitonsa, työttömät ja köyhät leipänsä, ja paljon muuta hyvää.

EU:n jäsenenä Suomi on sitoutunut siirtomaavallan ajan ja imperialististen valtioiden tavoitteisiin. Siksi Suomella ei ole hyvää tulevaisuutta käynnissä olevassa väistämättömässä maailman uudelleenjaossa. Kyse ei ole vain taloudesta, luonnonvaroista ja kuljetusreiteistä. Kyse on myös kapitalististen valtioiden uudelleen ryhmittäytymisestä niiden pyrkiessä jakamaan alueita itselleen.

– Emme hyväksy ja tuomitsemme Orpon-Purran porvarihallituksen hyökkäyksen työväenluokan taistellulla saavuttamien vähimmäisoikeuksien heikennykset.

– Emme hyväksy sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksen leikkauksia ja eläkeläisten hoivan käyttämistä liikevoittojen saalistamisessa.

– Vastustamme Suomen kansan etujen vastaista asevarustelua ja sotilasmenojen alati jatkuvaa kasvattamista.

– Vaadimme Suomea tunnustamaan Palestiinan valtion ja tuomitsemaan Israelin käymän Gazan kaistan kansanmurhasodan. Suomen lainsäädännöllä tulee estää kaikki kaupallinen yhteistyö Israelin kanssa ja lopettaa diplomaattiset suhteet Israeliin.

– Suomen ei tule olla sodan toisena osapuolena Ukrainassa. Rauhan saavuttaminen Ukrainassa edellyttää, että Suomi osaltaan lopettaa aseiden ja ammusten toimittamisen sota-alueelle ja sodan rahallisen tukemisen.

– Vaadimme Suomen eroa kaikista imperialistisista blokeista. Suomen työväenluokan on kaadettava suomalainen kapitalismi ja imperialismi.

Kommunistinen Työväenpuolue – Rauhan ja Sosialismin puolesta

26. edustajakokous 25.5.2025

Julkilausuma Suomen sisä- ja ulkopolitiikan tilanteesta – oikeisto hyökkää työväenluokkaa vastaan, lännen sotablokki päättää ulkopolitiikasta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit käsitellään CleanTalk-pilvipalvelussa roskapostikommenttien suodattamiseksi. Näitä tietoja säilytetään palvelun lokitiedoissa 7 päivää jonka jälkeen ne poistetaan.