”Euroatlantismin, Naton ja EU:n sotakoneisto kansoja vastaan – kommunistien ehdotus ulospääsytieksi imperialistisen kilpailun kiristyvissä olosuhteissa”
Ennen kuin käsittelen sodan syitä ja nykyisiä kehityskulkuja, jotka johtavat yhä enemmän nykyisten imperialististen sotien ja konfliktien yleistymiseen, haluaisin maalata kuvan siitä, miltä sodan valmistelu tuntuu.
Millaista sota on?
Suomalaiset ovat viimeisten 80 vuoden ajan, toisen maailmansodan päättymisen jälkeen, eläneet ilman laajamittaista militarisointia ja imperialistisia sotia.
Suomen valtio säilytti hauraan ”puolueettomuuden” kapitalistisena maana, jolla oli laajat taloudelliset siteet Neuvostoliittoon. Neuvostoliiton ja Itä-Euroopan vastavallankumouksen jälkeen vuosina 1989–91 Suomen hallitseva luokka päätti, että sen oli edullisinta integroitua nopeasti vahvistuneeseen EU:hun, johon se liittyi vuonna 1995.
Viimeaikainen shokki, joka järisytti yhteiskuntaa ja maailmanpolitiikkaa avoimen imperialistisen sodan puhkeamisen myötä Ukrainassa vuonna 2022, sai Suomen hallitsevan luokan jälleen kerran panostamaan euroatlanttiseen imperialismiin ja hakemaan NATO-jäsenyyttä toukokuussa 2022 – alle kolme kuukautta täysimittaisen sodan puhkeamisen jälkeen.
Vaikka NATO-jäsenyys vain vahvisti jo ennestään olemassa ollutta sotilaallista yhteistyötä, se oli kuitenkin uusi laadullinen askel.
Suomi, jolla on 1200 km pitkä maaraja Venäjän kanssa, on nyt strateginen uhka Venäjälle. Ensinnäkin, koska se täydentää Venäjän Itämerelle pääsyn saartoa. Toiseksi, koska se on mahdollinen lähtökohta maahyökkäykselle, joka uhkaa Pietarin väestöä ja teollisuuskeskuksia. Kolmanneksi, koska se on maareitti joukkojen ja materiaalin kuljettamiselle Itämeren satamien ja Norjan välillä.
Mitä NATO-jäsenyys tarkoittaa Suomen kansalle nyt, kun valmistellaan seuraavaa imperialistista verilöylyä?
Se tarkoittaa, että Suomi haluaa aktiivisen roolin seuraavan maailmansodan valmistelussa – ja haluaa myös osansa sodan saaliista. Se tarkoittaa suurempia sotilasmenoja, esimerkiksi 10 miljardia euroa[1] uuden sukupolven hävittäjiin, ja kaiken tämän rahoittamista uudella valtionvelalla – joka maksetaan työväen taskusta – ja aina uusilla sosiaalisten etuuksien leikkauksilla, joiden määrä on ainakin 10 miljardia euroa neljän vuoden aikana[2].
Se tarkoittaa myös uusia sotaharjoituksia, joissa uudet hävittäjät raivaavat taivasta Suomen yllä, esimerkiksi tämän vuoden Arctic Challenge -harjoituksessa.
Viime vuoden Steadfast Defender -harjoituksen aikana, joka oli suurin NATO-harjoitus vuodesta 1989 ja jossa oli mukana 90 000 sotilasta, Suomen kadut olivat täynnä panssaroituja kuljetusajoneuvoja, ja lähikyläni urheiluhalli muutettiin kenttäsairaalaksi. Kylään perustettiin myös komppanian päämaja ja eräänä aamuna heräsimme takapihallamme seisovaan panssarivaunuun.
Nämä kuvat muistuttavat ”kylmää sotaa”. Se tarkoittaa, että Suomi vetäytyi Ottawan sopimuksesta[3], joka kieltää jalkaväkimiinojen käytön, mikä mahdollistaa miinojen ja räjähtämättömien ammusten saastuttamien alueiden uudelleenluomisen.
Nämä alueet kattavat Suomessa 23 % Ukrainan pinta-alaan verrattuna, ja ne vahingoittavat ja tappavat tulevia sukupolvia. Ukrainan miinoitettujen alueiden raivaamisen kustannuksiksi on arvioitu 37 miljardia Yhdysvaltojen dollaria. UNDP:n Alexander Lobovin mukaan ”miinanraivaus tulisi olla osa Ukrainan kulttuuria, koska se [räjähteiden raivaaminen] on tehtävä vielä vuosikymmenten ajan”[4].
Sota tarkoittaa ystävien, sukulaisten, perheenjäsenten ja työtovereiden menettämistä. Se tarkoittaa, että miljoonat joutuvat pakenemaan sodan tuhoamilta alueilta. Se voi tarkoittaa nälänhätää, puhtaan juomaveden puutetta ja tartuntatautien puhkeamista, kuten näemme tällä hetkellä Sudanissa, mutta myös Palestiinassa, missä sitä käytetään rikollisesti sodan aseena.
Se tarkoittaa kotien ja työpaikkojen tuhoutumista, mikä tekee elämästä mahdotonta vuosiksi ja vuosikymmeniksi. Se tarkoittaa laajaa ympäristön tuhoa, kun pinta- ja pohjavesi altistuu räjähdysjäämille ja palaneista rakennuksista ja ajoneuvoista peräisin oleville myrkyllisille kemikaaleille.
Imperialistinen sota ja yleisen maailmansodan uhka merkitsevät ihmisten elinkeinojen täydellistä tuhoa, työväen sosiaalisen todellisuuden täydellistä tuhoa ja meidän johtamistamme pää edellä tuntemattomiin kurjuuden ja epätoivon syvyyksiin.
Aikaisemmat maailmansodat olivat maailmanhistorian suurimpia katastrofeja, mutta silti sotivat kapitalistiset valtiot eivät epäröi lisätä öljyä jo syttyneeseen tuleen, joka on valmis nielaisemaan ihmiset.
En ole vielä edes maininnut ydinaseiden käytön mahdollisuutta, joka on yhä todennäköisempää, kun sotivat ydinasevaltiot joutuvat epätoivoiseen tilanteeseen. Olemme jo nähneet taisteluita ja pommituksia Zaporižžjan ydinvoimalan ympärillä, jota voitaisiin käyttää ”likaisena pommina” painostamaan vastapuolta tekemään myönnytyksiä.
Monopolikapitalismi ja sota
Hyvät toverit,
Marx esitti jo teoksessaan Pääoma, että kapitalismin syklisten kriisien syy on pääoman ylikertymä. Lenin – laajentaen Marxin poliittista taloustiedettä – muotoili, että tietyssä kehitysvaiheessa pääomankeskittyminen ja keskittäminen muodostaa monopoleja ja siten globaalin monopolikapitalismin tai imperialismin järjestelmän. Tämän suuntauksen korkein ilmentymä on rahoituspääoman muodostuminen, teollisen ja pankkipääoman yhdistyminen.
Tämän pääoman korkean keskittymisen vuoksi on yhä vaikeampaa löytää kannattavia sijoituskohteita tälle pääomalle, minkä vuoksi pääoman vienti tulee yhä tärkeämmäksi, eli pääoman kansallinen kehys tulee liian pieneksi ja se pyrkii laajentamaan toimintaansa vähemmän kehittyneille alueille ulkomailla.
Tämä johtaa väistämättä konfliktiin muiden imperialististen valtioiden kanssa. Taistelu markkinoiden pääsystä hyödykkeille ja yhä enemmän pääoman viennille raaka-aineiden lähteille tuotantokustannusten alentamiseksi ja halvan työvoiman saamisesta poliittisin ja sotilaallisin keinoin on sen väistämätön seuraus.
Kapitalististen maiden väliset ristiriidat ja niiden ratkaiseminen lopulta sodilla on siten väistämätöntä. Se johtuu kapitalismin kehityksestä itsessään, ja se voidaan ratkaista vain tuhoamalla kapitalistinen järjestelmä juurineen.
Militarismi ja imperialistinen kapitalismi ovat erottamattomia, sillä sotilasmenot ovat keino, jolla ylikertymä voidaan osittain ratkaista ja vallata uusia markkinoita. Tällä tavalla pääoma voi hyötyä kahdesti, kerran markkinoiden sotilaallisesta valloituksesta aiheutuneesta tuhosta ja toisen kerran tuhoalueiden jälleenrakennuksesta.
Tämä on erityisen ilmeistä halveksituissa suunnitelmissa muuttaa Gaza lomakohteeksi, mikä osoittaa, että pääomaa eivät pelota edes kaikkein raaimmat teot, kunhan se voi odottaa runsaita voittoja. Gazan ja Länsirannan uhrit ovat palestiinalaiset ihmiset, aivan kuten ihmiset kaikkialla muuallakin, missä sotakoneistoa valmistellaan.
Euroatlanttinen imperialismi
Hyvät toverit,
Euroatlanttisen imperialistisen blokin tilannetta ei voida analysoida ilman, että käsitellään lyhyesti maailmanlaajuisesti nopeasti tapahtuvia muutoksia.
Tärkein muutos on tietysti siirtyminen suhteellisen kiistattomasta Yhdysvaltojen hegemoniasta, joka alkoi Neuvostoliiton vastavallankumouksen jälkeen ja kesti suunnilleen Ukrainan sodan puhkeamiseen vuonna 2022 saakka, syntymässä olevaan moninapaiseen maailmaan.
Sitä ennen on nähty sotilaallisia ponnisteluja Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten monopoliaseman vahvistamiseksi Jugoslaviassa, Afganistanissa, Irakissa, Libyassa ja viime aikoina Ukrainassa, Palestiinassa, Iranissa ja Syyriassa HTS-hallituksen tuella. Tämä oli kiistämätön hegemonia-ajanjakso, jolloin Euroopan imperialistiset valtiot luottivat Yhdysvaltojen sotilaalliseen voimaan.
Samaan aikaan Venäjä toipui hitaasti kapitalismin palauttamisen ja ”shokkiterapian” katastrofaalisista vaikutuksista kansalliseen – nyt kapitalistiseen – talouteensa. Se kuitenkin hallitsi edelleen merkittävää sotilaallista voimaa, etenkin Neuvostoliiton perintönä jättimäistä ydinasevarastoa.
Venäjä ymmärsi käyttää tätä pelotevälinettä pitääkseen jotkut ”liittolaisistaan” kurissa, kuten tapahtui Georgiassa, Armeniassa, Tšetšeniassa, Assadin tukemisessa ”arabikeväänä”, Krimin liittämisessä sotilaallisella voimalla, Ukrainan sisällissodan rahoittamisessa jne. Tämän tarkoituksena oli taata monopolien toiminnan jatkuminen ja suojella näitä maita kilpailevilta monopoleilta, jotka puristivat niiden markkinoita.
Samaan aikaan Kiina jatkoi nopeaa talouskasvuaan, jota tukivat halvan ja ammattitaitoisen työvoiman houkuttelevuus, työvoiman ja ympäristön suojelun puute, riittävät infrastruktuuri- ja poliittiset puitteet teollistumiselle sekä länsimaisen pääoman nälkä kannattavien sijoitusmahdollisuuksien suhteen, erityisesti vuoden 2008 talouskriisin jälkeen.
Yhä enemmän tuotantoa siirtyi siten Kiinaan, mikä puolestaan antoi sille yhä enemmän vaikutusvaltaa neuvotteluissa. Kiina puolestaan tuli yhä riippuvaisemmaksi raaka-aineiden viennistä Yhdysvaltoihin ja Euroopan maihin sekä muihin yhä tärkeämpiin kauppakumppaneihin ja helpotti kahdenvälistä riippuvuutta ostamalla Yhdysvaltojen ja Euroopan valtion joukkovelkakirjoja ja vakautti siten niiden valuuttoja ja valtionvelkaa.
Kiinan kapitalistiluokka ei kuitenkaan unohtanut, että Yhdysvaltojen hegemoniaa ei voida haastaa ilman sotilaallista suojelua ja rakensi siten armeijansa teknologisesti tasavertaiseksi joillakin aloilla ja Yhdysvaltoja tuottavammaksi toisilla aloilla, esimerkiksi laivanrakennuksessa tai laivojen vastaisten ohjusten tuotannossa.
Kiinan teollisuuden painoarvo on merkittävä valtti avoimessa vastakkainasettelussa Yhdysvaltojen kanssa, sillä Kiina pystyy ylittämään Yhdysvaltojen tuotannon monilla aloilla ja sillä on paremmat teolliset valmiudet symmetriseen sotaan.
Kiinan äskettäin nielemä katkera pilleri Yhdysvaltojen tullien muodossa osoittaa kuitenkin, että Kiina ei ole tällä hetkellä valmis ottamaan riskiä lisääntyvistä vihamielisyyksistä Yhdysvaltojen kanssa, mutta ei myöskään peräänny keskeisistä vaatimuksistaan, kuten aluevesiensä laajentamisesta ja Taiwanin liittämisestä manner-Kiinaan.
Vaikka pääoman kertyminen hidastuu kaikissa suurissa imperialistisissa keskuksissa, mikä näkyy BKT:n kasvun hidastumisena tai pysähtymisenä, kapitalistiset suurvallat etsivät yhä enemmän ulospääsyä tulevasta yleisestä kriisistä sodan ja uusien markkinoiden sotilaallisen valloituksen avulla.
Kysymys siitä, kohdistuuko pääasiallinen vastakkainasettelu Venäjään vai Kiinaan, on johtanut jännitteisiin euroatlanttisen blokin ja imperialistisen liittouman Naton sisällä. Tämä vastakkainasettelu on myös syynä suureen eripuraisuuteen EU:n sisällä, joka on edelleen sekamelska yhteismarkkinoita, yhteistä valuuttaa ja lainsäädäntöä sekä kapitalististen kansallisvaltioiden ratkaisevia suvereniteettioikeuksia.
Yhdysvallat haluaa irrottautua sitoumuksestaan Ukrainassa – yrittäen samalla pitää suuren osan sodan saaliista – ja keskittyä entistä voimakkaammin Kiinaan, mutta EU:n avainvaltiot haluavat ylläpitää ”rauhanomaista kilpailua” Kiinan kanssa ja säilyttää taloudelliset siteet.
EU ja Ukraina
EU:n on tarkoituksenmukaista jatkaa sotaa Ukrainassa ja hyväksyä väliaikainen kapitalistinen rauha vain välttämättömyyden pakosta, jos Ukrainan uupumus osoittautuu liian suureksi, jotta se voisi kantaa taakkaa, tai jos Ukrainan kapitalistiluokka vastustaa voimakkaasti sodan jatkamista kaikin keinoin, joita EU:n johto pitää tarpeellisina.
Ukraina on saavuttanut tämän ratkaisevan uupumuksen hetken, sillä se on menettänyt miljoonia kansalaisiaan pakolaisina, ja kapitalistisen tuen alla tapahtuva jälleenrakennus on mahdollista vain ottamalla valtavia uusia velkoja tai myymällä maan raaka-ainevarat.
Ukrainan asevoimat kärsivät ennätyksellisistä karkuruusluvuista eivätkä pysty pitämään vauhtia tarvittavan uuden henkilöstön rekrytoinnissa. Ukrainan hallitseva luokka on siis tienristeyksessä: jatkaako se sodan jatkamisesta hyötymistä vai hyväksyykö se osittaisen tappion ja yrittää pelastaa mitä voi. Kummassakin tapauksessa jälleenrakennuksen kustannukset siirretään työväestön harteille.
EU:lle Ukrainan sodan jatkuminen ja eurooppalaisten valtioiden joukkojen sijoittaminen maahan eivät aiheuta vaikeuksia, koska sen pääasiallinen laajentumissuunta on joka tapauksessa kohti Venäjää. Ukrainan sodan jatkuminen ”viimeiseen ukrainalaiseen asti”, sotatoimien jatkuva tukeminen ja eurooppalaisten joukkojen sijoittaminen Ukrainaan ovatkin vain kenraaliharjoitus tulevan ”itäisen rintaman” laajentumiselle.
Sodan valmistelut EU:ssa ovat täydessä vauhdissa, ja niiden vauhti vain kiihtyy, kun uuden ”suuren sodan” todellinen mahdollisuus lähenee. Kiireellinen kysymys on siis: mikä on tie ulos tulevasta kriisistä? Pääomalle vastaus on selvä: se on militarisointi, sota ja uusi verilöyly, jonka seurauksista toipuminen vie vuosikymmeniä, vaikka se kiihdyttäisikin sosialistista vallankumousta.
Mutta mikä on vastaus työväestölle, sukulaisillemme, perheillemme ja työtovereillemme?
Kommunistien taistelu rauhan, imperialististen ja sotilaallisten liittoutumien purkamisen ja sosialismin puolesta
Vastaus on ensinnäkin edistää työväenluokan etuja riippumatta pääoman eduista. Olemme nähneet, että pääoma ei ainoastaan luo maaperää kilpailulle ja sodalle, vaan myös ajaa nämä konfliktit katastrofaaliseen ratkaisuunsa voiton maksimoinnin logiikan mukaisesti.
Jotta voimme johtaa luokkataistelun kapitalistiluokan kaatamiseen, meidän on kehitettävä strategiaamme ja torjuttava kaikki yritykset pysäyttää liike puolivälissä, torjuttava kaikki illuusiot porvarillisessa demokratiassa ja välivaiheissa.
Kapitalismin kriisi tuo aina mukanaan kapitalistisen valtion reaktiivisimmat toimenpiteet. Kun integraatiomenetelmät epäonnistuvat ja liberaalit illuusiot menettävät vetovoimansa työväen silmissä, se paljastaa yhä enemmän riistojärjestelmän todellisen luonteen, joka tarvitsee avointa terroria hallintonsa ylläpitämiseksi.
Vain jos olemme yhtenäisiä ja vakaasti vakuuttuneita vallankumouksen historiallisesta väistämättömyydestä, jonka halukkaita toteuttajia olemme, voimme säilyttää periaatteellisen kantamme, toverit.
Poliittinen strategia, joka ilmaisee tarkasti proletaarisen vallankumouksen objektiivisen tarpeen, on saatava esiin jopa pienimmissäkin vuorovaikutuksissa työvoiman ja pääoman välillä, jopa pienimmistäkin murusista käytävässä taistelussa. Tavoitteenamme ei ole vain yhdistää työväenluokka yksittäisten uudistusten voittamiseksi, vaan tehdä näistä uudistuksista olennainen osa kokonaisstrategiaa, jotta jokainen luokkataistelu, johon osallistumme, antaa vauhtia sosialismin kokonaisvaltaiselle taistelulle.
Tällä tavalla kyse ei ole pelkästään myönnytysten voittamisesta tai menettämisestä, koska ne ovat aina väliaikaisia, vaan työntekijöiden voittamisesta puolellemme.
”Voittaminen” tarkoittaa, että taistelut käydään luokkien välillä, että voidaan ymmärtää, ettei mikään myönnytys voi koskaan kuroa umpeen kuilua työntekijöiden ja kapitalistien etujen välillä. Vain tällä tavalla voimme täyttää historiallisen tehtävämme, vain tällä tavalla työntekijöistä voi tulla kapitalismin hautaajat.
Kommunistinen työväenpuolue (Ktp) on Euroopan kommunistisen toiminnan (ECA) jäsenpuolue.
[1] Ilmavoimat. (2021). The Lockheed Martin F-35A Lightning II is Finland’s next multi-role fighter. Ilmavoimat. https://ilmavoimat.fi/en/-/the-lockheed-martin-f-35a-lightning-ii-is-finland-s-next-multi-role-fighter?languageId=fi_FI
[2] Yle News. (2025, September 8). How Finland’s budget cuts affect you. Yle. https://yle.fi/a/74-20181616
[3] Yle News. (2025, April 1). Finland prepares to leave Ottawa Treaty banning anti-personnel landmines. Yle. https://yle.fi/a/74-20153181
[4] The deminers helping Ukraine’s farmers make their fields safe again. (2023, July 8). UN News. https://news.un.org/en/story/2023/07/1138477#:~:text=The%20World%20Bank%20estimates%20that,mine%20action%20in%20the%20country
Erinomainen analyysi ja puheenvuoro maailman tämänhetkisestä tilanteesta.