Suomen eduskunta hyväksyi 6.12.1917 itsenäisyysjulistuksen äänin 100–88. Sosialidemokraatit vastustivat tuolloin julistusta ja edellyttivät, että itsenäisyystunnustus on esitettävä ensin silloiselle Neuvosto-Venäjän johdolle.

Kansainvälisen käytännön mukaan muut maat eivät tunnustaneet Suomen itsenäistymistä ennen emämaa Neuvosto-Venäjän tunnustusta.

Neuvosto-Venäjän Kansankomissaarien neuvosto, jota johti V.I. Lenin, tunnusti Suomen itsenäisyyden 31.12.1917 Pietarissa. Tämä oli ensimmäinen virallinen tunnustus Suomelle

Tunnustusasiakirjan allekirjoittajina olivat Lenin ohella, Trotski, Stalin, Petrovski, Steinberg, Karelin ja Schlichter. Lisäksi mukana olivat toimituspäällikkö Bontš-Brujevitš ja sihteeri Gorbunov.

Tunnustus perustui kansojen itsemääräämisoikeuden periaatteeseen, joka oli kirjattu bolševikkien puolueohjelmaan ja myöhemmin vuonna 1925 Neuvosto-Venäjän ensimmäiseen perustuslakiin.

Lenin ja bolševikit näkivät kansallisuuskysymyksen osana laajempaa kansojen vallankumouksellista politiikkaa. Vapauttamalla sorretut kansat tsaarinvallan alta pyrittiin vahvistamaan proletaarista solidaarisuutta.

Suomen itsenäistymisestä on kulunut 108 vuotta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit käsitellään CleanTalk-pilvipalvelussa roskapostikommenttien suodattamiseksi. Näitä tietoja säilytetään palvelun lokitiedoissa 7 päivää jonka jälkeen ne poistetaan.