Työväen kamppailu fasismia vastaan         

Vuonna 1930 tapahtunut fasismin nousu ja sen jälkeiset vuodet olivat Suomen työväenliikkeelle raskaita aikoja. Lähes kaikki työläisiin ja varsinkin kommunisteihin kohdistuneet henki- ja väkivaltarikokset jäivät poliisilta tutkimatta ja selvittämättä. Lapualaiset kohdistivat poliisi- ja oikeusviranomaisiin ankaran painostuksen. Lapualaiset eivät ainoastaan uhkailleet, vaan käyttivät väkivaltaa, joukkovoimaa ja aseita vaatimuksiensa läpiviemiseksi.

Suurkirkon portailla seisoi Suomen valtiovallan ylin johto, joka juhlaliputetussa Helsingissä otti vastaan Lapuanliikkeen marssin. Lapuanliikkeen taustalla vaikuttaneet teollisuus- ja pankkimiehet seisoivat eturivissä kunniavierasaitiossa. Valtiovallan ylintä johtoa edustivat presidentti Relander ja pääministeri Svinhufvud, asevoimia Mannerheim.

Presidentti Relander antoi puheessaan tunnustusta kaikille niille väkivallantöille, joita oli jo tehty ja antoi myös luvan niiden jatkamiseen.

”Lapuanliikkeen päämääränä on Suomen valtion ja yhteiskunnan sisäinen lujittaminen…Se on isänmaallinen päämäärä, joka sisältyy näihin Lapuanliikkeen johdon taholta julkilausuttuihin sanoihin, on velvoittava – se muodostaa sen siveellisen perustan, jolta tämä valtava, yli koko maan levinnyt ”kansanliike” on lähtenyt, jolla se seisoo ja jolle se tahtoo työnsä maan ja kansan hyväksi rakentaa”, Relander todisti.

Fasistien provokaatio Rovaniemellä johti lasten ja nuorten kidutuksiin

Samaan aikaan kun lapualaiset marssivat Helsingissä heinäkuun 7. päivänä, tuli julkisuuteen tieto yöllä Rovaniemellä sattuneesta lautatarhan ja varastojen tuhopoltosta.

Pian keskiyön jälkeen heinäkuun 7. päivänä syttyi Rovaniemen Sähkömyllyn ja parin muun yhtiön rakennuksia tuleen laajalla alueella. Sammutustöiden alku viivästyi, sillä yhtiön konttorista ”ei löytynyt” niiden varastojen avaimia, joiden sisäpuolelta palo oli saanut alkunsa. Paikalle saapuneet löysivät naftaisia sytykkeitä rakennusten sisä- ja ulkopuolelta.

Paikalle tullessaan he olivat myös nähneet Mansikka-nimisen, Rovaniemellä hyvin tunnetun huligaanin juoksevan poispäin palopaikalta. Yleensä täynnä tavaraa olleet varastot olivat syttymishetkellä lähes tyhjiä.

Pian palopaikalle oli ilmestynyt myös Etsivän Keskuspoliisin (EK) virkailija, joka väitti, ettei Mansikalla voinut olla mitään tekemistä palon kanssa. EK:n virkailija alkoi saman tien levittää huhua, että palo oli kommunistien sytyttämä. Näin kirjoittivat porvarilehdet jo seuraavana päivänä, vaikka ketään ei ollut vielä edes pidätetty kuulusteluja varten.

Muutaman päivän kuluttua palosta pidätti EK yhdeksän nuorisoliittolaista. Pidätetyistä kolme oli yli 18-vuotiaita, jokunen 16-vuotias, sekä yksi alle 15-vuotias tyttö. Tutkijakunnan muodostivat lapualaismieliset nimismies P. Pelttari, läänin poliisitarkastaja P. Suhonen ja ylikomissaari Eino Pokela.

Pidätysten tapahduttua nostatettiin voimakas lapualaispropaganda näitä nuoria ”murhapolttajia” vastaan, vaikka ei voitu osoittaa yhdenkään olleen edes lähellä palopaikkaa. Siksi pidätetyt torjuivat jyrkästi syytökset. Paikalliset sekä kauempaa paikalle saapuneet lapualaiset aloittivat pidätettyjen järjestelmällisen kidutuksen, vaatien heiltä allekirjoitusta valmiiksi kirjoitettuihin ”tunnustuksiin”.

Nuorisoliittolaisia kohdeltiin raa´asti

Kun kiduttajat eivät saaneet allekirjoituksia papereihinsa, kuljetti lapualaisryhmä heidät metsään piestäväksi. Kahdenkymmenen lapualaismiehen joukko vei metsään Jukka Kumpumäen. Metsässä hänet riisuttiin alasti ja miehet pieksivät hänet kepeillä verille.

Kun tunnustusta ei saatu, ryntäsi pari miestä hänen kimppuunsa alkaen rystysillä hieromaan Kumpumäen kylkiä. Kyseenalainen keino oli Esko Riekin johtaman EK:n etsivien hyväksi kokema kidutuskeino.

Kumpumäen menetettyä tajuntansa hänen päälleen kaadettiin vettä ja hänet sidottiin kahden puun väliin ja jatkettiin kepeillä pieksämistä, kunnes kidutettu jälleen menetti tajuntansa. Lopuksi Kumpumäkeä kärvennettiin nuotion loisteella ja käsittelyn lopuksi heitettiin tajuton vanki muurahaispesän päälle.

Kuusitoistavuotiasta Helena Leppästä lapualaiset kohtelivat Rovaniemen poliisikamarilla äärettömän törkeästi. Hänet komennettiin riisumaan housunsa lapualaisjoukon edessä, kun hän ei suostunut siihen, housut revittiin väkivalloin hänen jaloistaan. Sen jälkeen hänet sidottiin penkkiin ja piestiin useaan otteeseen piiskoilla tainnoksiin, kunnes kidutettu allekirjoitti tunnustukseen.

Oikeuskäsittely, joka alkoi 20.8. 1930 Rovaniemen raastuvanoikeudessa, oli oikeuden pilkkaa. Paikalle oli saapunut iso joukko lapualaisfasisteja, jotka osoittivat avoimesti oikeudelle, miten sen tuli rangaista syytettyjä.

Kemiläinen asianajaja Eino Lahti ilmoittautui suurta rohkeutta osoittaen syytettyjen oikeusavustajaksi.  Hän kiisti lapualaisten todistajien pätevyyden ja ilmoitti oikeudelle tapahtuneista kidutuksista. Väliajalla lapualaiset raahasivat Lahden väkivalloin autoon ja lähtivät ajamaan kohti Kemiä. Matkalla lapualaiset pieksivät hänet ja uhkasivat tappaa, jos hän ilmaantuisi vielä oikeuteen avustajaksi.

Oikeusjutun aikana tapahtuneista törkeistä oikeudenloukkauksista ja jutun provokatiivisesta luonteesta huolimatta syytetyille langetetut tuomiot jäivät voimaan. Eikä lapsiin- ja nuoriin kohdistetusta kiduttamisesta ja oikeusavustajan muilutuksista syytetty ketään.

Eikä tällaista suinkaan tapahtunut vain tämän yhden kerran ja sattumalta, sillä oikeusviranomaiset ounastelivat, mitä oli odotettavissa. Joten rohkeita, lapualaisia vastustavia tuomareita ei oikeussaleissa useinkaan lapualaisvuosien aikana nähty. Heidät vaiennettiin uhkailulla ja väkivallalla.

Erik Mätön murha

Heinjoelta saapui Vihtori Kosolalle heinäkuun puolivälissä sähkösanoma: ”Täällä on suuri kommunisti. Mitä tehdä?” Kosola vastasi heti: ”Tuokaa se tänne”. Heinjoen Ristiseppälän pysäkinhoitajalla Jalmari Hynnisellä, joka oli ilmoituksen Kosolalle lähettänyt, ei ollut autoa eikä rahoja, joten hän pyysi uudella sähkösanomalla auton ja saattomiehet Lapualta.

Autoja ja miehiä oli jo paljon muilutusreissuilla, joten matkalle tarjoutui itse Vihtori Kosolan poika Pentti Kosola. Kun kyseessä oli ”suuri kommunisti” piti Pentille saada mukaan pätevät ja kovanyrkkiset apurit. Lapualta mukaan lähtivät ylikonstaapeli Matti Nikula ja lakitieteen ylioppilas Mauri Nikula. Ylistarosta tuli mukaan vielä talollinen Matti Tuokko ja mekaanikko Kustaa Vannas.

Sitten vielä sähke Helsingin toimistoon ja oltiin valmiita matkaan.

Perillä selvisi, että suutari Erik Mättö on erään kauppiaan luona valmistamassa tälle myytäviä jalkineita. Lapualaiset jatkoivat matkaansa kauppiaan talolle, jonka yläkerrassa olevasta verstaasta vanha sydäntautinen suutari Mättö raahattiin potkujen saattelemana autoon.


Paikalla oleville ilmoitettiin, että ”Mättö matkustaisi nyt rajan taakse Neuvostoliittoon, kommunistien ihmemaahan”.

Puolen tunnin ajon jälkeen auto pysäytettiin ja Mättö tyrkättiin ulos. Alkoi kuulustelu, jossa nyrkit ja pamput esittivät tärkeää osaa. Kun muilutettavalta tiedusteltiin, mitä hän tietää kommunistien toiminnasta ja mistä löytyy se etappitie itärajan yli. Mättö ei osannut vastata saamistaan iskuista huolimatta kumpaankaan kysymykseen.

Matkaa jatkettiin Valkjärven suuntaan. Kun Mättö edelleen vaikeni, auto pysäytettiin taas Pusurinkankaalle. Pentti Kosola otti parabellumin taskustaan ja viittasi Mättöä kulkemaan edessä olevaa polkua. Lyöntien, potkujen ja pamputuksen heikentämän Mätön vauhti oli jo hidasta laahustamista.

Noin 50 metrin päässä kankaalla Kosola komensi Mätön pysähtymään ja hyökkäsi hänen kimppuunsa Nikulan kanssa, joka otti osaa pieksämiseen.

Kun Mättö edelleen vaikeni, Kosola tokaisi Nikulalle: ”Turhaan sitä perkelettä mihinkään kyyditään”! Samassa pamahti kolme perättäistä laukausta, ja suutari Erik Mätön ruumis kaatui nytkähtäen kalliolle. Ruumis piilotettiin polun varressa olevan risukasan alle.

Kotimatkalla murhamiehen mieleen tuli ajatus, että ruumis olisi ehkä pitänyt piilottaa paremmin. Valkjärveltä he ostivat eräästä kaupasta lapion, palasivat kankaalle ja hautasivat Mätön ruumiin ja naamioivat hautapaikan soralla ja sammaleella.

Poliisille tehdystä katoamisilmoituksesta huolimatta murha paljastui vasta vuoden kuluttua.

Presidentti Ståhlbergin ja hänen vaimonsa muilutus

Kaarlo Juho Ståhlberg puolusti rohkeasti ja tinkimättömästi laillisuutta, oli periksiantamaton ja yksi tunnetuimmista Lapuanliikkeen vastustajista.

Lapuanliikkeen fasistien ja korkeiden sotilashenkilöiden junaileman presidentti Ståhlbergin sieppauksen tapahtumat alkoivat Helsingin Kulosaaressa 14.10.1930, missä päiväkävelyllä olleet Ståhlbergit pakotettiin nousemaan lapualaisten muiluttajien kyytiin.

Tapahtuman seurauksena Lapuanliike menetti kansansuosiotaan ja uskottavuuttaan, jota ei enää saatu palautettua. Lapualaisten poliittinen ja moraalinen syöksykierre alkoi.

Poliittisten vastustajien murhaaminen, väkivaltaiset pieksämiset, tuhopoltot, sekä muut laista piittaamattomat omavaltaisuudet ja muilutukset jatkuivat keskeytymättä eri puolilla Suomea. Lapualaisfasistit eivät jättäneet laillisuusrintamalle eikä työväenliikkeelle pienintäkään hengähdystaukoa.

Lapuanliike hylkäsi lait, esti vaaleilla valittujen kansanedustajien toiminnan, nujersi oikeuslaitoksen ja alisti EK:n sekä suojeluskunnat palvelemaan omia tavoitteitaan. Suurelle rahalle uskolliset myötäjuoksijat usuttivat Lapuanliikkeen verikoirat jokaisen laillisuutta vaativan työväenjärjestön tai vasemmistolaisen kimppuun, joka uskalsi vastustaa rahan valtaa.

Suuri raha lapualaisineen oli asettunut hetkiseksi poliittiselle näyttämölle, kunnes Lapuanliikkeen toiminta Mäntsälän tapahtumien jälkeen kiellettiin. Sen raunioille Suomen äärioikeisto perusti Isänmaallinen Kansan Liike (IKL) -puolueen, jota nimellisesti johti Vihtori Kosola.

 
IKL:n kansainvälisiä esikuvia olivat Italian fasistit ja Saksan kansallissosialistit. Enimmillään sillä oli noin 100 000 jäsentä ja 14 kansanedustajaa. IKL:n äänitorvi oli Ajan Suunta -lehti.

Jussi Malminen

Lapualaisfasismin aika (Osa 2)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit käsitellään CleanTalk-pilvipalvelussa roskapostikommenttien suodattamiseksi. Näitä tietoja säilytetään palvelun lokitiedoissa 7 päivää jonka jälkeen ne poistetaan.