Työväen vappuna järjestettiin eri puolilla maata monilukuisia kokoontumisia, pidettiin puheita, joissa kaikissa kosketeltiin samoja kysymyksiä ja ongelmia, kuten maan talouden vaikeaa tilaa, työttömyyttä, verotuskysymystä,asunto-ongelmaa ja muita monia asioita. Kuultiin kuitenkin myös päättäväisyyden ääni tulevalle toiminnalle, annettiin sille suunta:


”Julistamme tänä päivänä päättäväisyydellä leppymättömän taistelun valhetta, vääryyttä, riistoa, sortoa ja sotaa vastaan. Kutsumme kaikkia työtätekeviä, talonpoikia ja muita yhteiseen taisteluun taantumuksen ja suurpääoman tuhoisia suunnitelmia vastaan.


Eläköön ja vahvistukoon
työväenluokan taistelu!


Eläköön maamme itsenäi‐
syys ja riippumattomuus!


Eläköön maailmaan rauha!”


Nämä lauseet kuultiin vapunpäivänä vuonna 1953. Sittemmin on Suomen työväenluokka käynyt monia taisteluja, alkaen kahdeksantuntisen työpäivän vakinaistamisesta, joka perustavaalaatua oleva saavutus ja edellytys monelle muulle asialle, joka liittyy palkkojen ja oikeuksien puolesta kamppailuun. Nämä taistelut ovat osa maailman luokkataistelun historiaa. Kansainvälisen työväen päivän, vapun, juuret ovatkin vaatimuksessa kahdeksantuntisesta työpäivästä. Huomattavia voittoja on Suomen työväenluokka kirjannut. Useimmat edut, jotka on suunnattu työtätekevien, työttömien ja vähävaraisten elämää parantamaan, on saavutettu työtaisteluiden ja lakkojen avulla.


Elämme vuotta 2026. Taantumus ja suurpääoma käy oman luokkansa, omistajaluokan, luokkataistelua työväenluokkaa vastaan.


Apujoukkohin he ovat värvänneet sosialidemokraatisia voimia, jopa vasemmistoa. Saavutettuja etuja kavennetaan, leikataan ja poistetaan. Sotapesäkkeitä nousee jatkuvasti, sotataloutta toteutetaan.


Siksi on toistettava vuonna 1953 kuullut vapunpäivän lauseet: ”Julistamme leppymättömän taistelun valhetta, vääryyttä, riistoa, sortoa ja sotaa vastaan…”

Koska tämä mätä järjestelmä, tämä harvojen valta ja imperialistien kansainväliset liittoumat ovat vihamielisiä kansaa kohtaan. Niitä ei voida inhimillistää, ne pahenevat jatkuvasti.

Τoivo piilee taistelussa kaiken tämän kukistamiseksi. Työväenluokka, kansa, voi kääntää asiat ylösalaisin, jos se niin päättää tehdä.


Kaisa Laine

Työväen vappu – sotaa ja riistoa vastaan

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit käsitellään CleanTalk-pilvipalvelussa roskapostikommenttien suodattamiseksi. Näitä tietoja säilytetään palvelun lokitiedoissa 7 päivää jonka jälkeen ne poistetaan.