Persianlahden alueen tapahtumat, Yhdysvaltojen ja Israelin sotilaallinen hyökkäys Iraniin, varjostavat maailmanlaajuista kehitystä.
Analyytikot yrittävät kilpaa arvata, ”iskeekö Trump uudelleen vai ei”. Tällainen lähestymistapa jättää imperialististen suunnitelmien tärkeät puolet huomiotta ja ruokkii virheellistä käsitystä, että kansat ovat henkilön, esim.Trumpin panttivankeja, joka ei ehkä pysy logiikassaan. Todellisuudessa maan presidentin persoonallisuuden analyysien taakse kätketään amerikkalaisen imperialismin rikolliset suunnitelmat ja niistä vaietaan.
Sodan 1. vaihe johti Hormuzinsalmen sulkemiseen.Yhdysvallat ja Israel ”käyttivät” tuhansia erilaisia ohjuksia aiheuttaen merkittävää tuhoa Iranissa ja Libanonissa, missä tuhansia kuolleita, mukaan lukien satoja pieniä lapsia.
Tällä rikoksella ei ole mitään tekemistä imperialistien käyttämien tekosyiden kanssa. Samat ihmiset, jotka puhuvat ”demokratiasta Iranissa” ja ”sen ydinohjelman tuhoamisesta”, tukevat autoritaarisia ja teokraattisia hallintoja, mm. SaudiArabiassa ja Persianlahden maissa, jihadisteja Syyriassa ja Talibania Afganistanissa, samalla kun he laajentavat omaa ydinasearsenaaliaan.”
Todellisuudessa amerikkalaiset imperialistit yhdessä Israelin kanssa eivät ole saavuttaneet mitään edellä mainituista tavoitteista. Eivät ns. ”ydinohjelman” eivätkä hallinnon kaatamisen suhteen. Iskuista huolimatta se on säilyttänyt keskusvaltarakenteensa, sillä on edelleen hajautettu sotilasinfrastruktuuri, joka on hajallaan laajalla alueella, osittain hautautuneena vuoristoon. Sillä on liittoutuneiden joukkojen verkostoja Irakissa, Libanonissa ja Jemenissä, joita se voi hyödyntää. Lisäksi Iran onnistui tuhoamaan monia Yhdysvaltain tukikohtia Persianlahden alueella, mikä osoittaa, että amerikkalaiset imperialistit eivät ole haavoittumattomia ja kaikkivoipaisia, kuten he haluavat esittää, kylvääkseen pelkoa kansan keskuudessa.
Sotilaalliset konfliktit itsessään korostavat järjestelmän kyvyttömyyttä ratkaista ristiriitojaan toisin, rauhanomaisin keinoin. Näin tässäkin ,olemme nähneet umpikujien kasvavan, ristiriitojen kasvun euroatlanttisen imperialistisen blokin sisällä, kuten useiden EU:n, NATO-jäsenten haluttomuus osallistua sotilaallisilla keinoilla sotaan, josta koituu miljardien ”menetys” sen kapitalistiselle taloudelle.
Samankaltaisia asenteita on joillakin Yhdysvaltojen Lähi-idän liittolaisilla, jopa niin kaukaisilla mailla kuin Japanilla, jonka porvaristo tuntee itsensä uhatuksi Hormuzinsalmen saarron vuoksi energiantarpeissaan.
Porvarillisista analyytikoista ei siis ole ollut pulaa, jotka puhuivat Yhdysvaltojen tappiosta, että Yhdysvallat ”lähti tähän sotaan ilman mitään strategiaa” ja että ”Iranin johto nöyryyttää sitä”.
Nämä USA-EU keskinäiset syytökset ovat tyypillisiä euroatlanttisessa imperialistisessa leirissä syntyneille erimielisyyksille, erityisesti siitä, kenen tulisi olla heidän ensisijainen vastustajansa (Kiina, kuten Trump uskoo, vai Venäjä, kuten EU:n johdon nykyinen hallitseva suuntaus uskoo). Järjestelmän mekanismit käyttävät niitä hyväkseen luodakseen vaikutelman, että sota johtuu joidenkin poliittisten johtajien epäpätevyydestä tai Yhdysvaltain presidentin psykologisista ongelmista, jotka ovat johtaneet yleisesti ja epämääräisesti kaoottiseen tilanteeseen. Tavoitteena on, että laajemmat kansanvoimat reagoivat tapahtumiin aluksi passiivisesti ja pelokkaasti, uskoen, että ne ovat voimattomia vaikuttamaan. Tämän kautta yritetään sitten ”rakentaa” ”kansallisen yhtenäisyyden” tarvetta, ja siten porvariluokka saavuttaa ”kansallisia tavoitteitaan”, kuten he kutsuvat pyrkimyksiään.
Yhdysvaltojen strateginen pyrkimys tekosyiden takana
Ns. ”Maailman anti-imperialistisen alustan” (WAP) useat opportunistit, jotka ovat irtautuneet marxilaisleninismin laeista, menevät jopa niin pitkälle, että pitävät vuoden 1979 monarkianvastaista kansannousua, joka syöksi Iranin shaahin vallasta, vallankumouksena. WAP:n kaltaiset voimat, jotka yhtäältä vaativat ”taktista yhteistyötä” Trumpin kanssa globalisaation voimia vastaan.Toisaalta he ”vannovat anti-imperialistisen akselin nimeen”, joka on muodostumassa oleva Euraasian imperialistinen akseli, jota johtaa kapitalistinen Kiina, ja joka ”voittaa Yhdysvallat”.
Tällainen tulkinta hyväksyy sodassa käytetyt tekosyyt todellisina syinä, vaikka imperialisteilla on muita todellisia suunnitelmia ja tavoitteita, joita he eivät yleensä julkista, ei vain siksi, että ne saattavat olla monimutkaisia ja monikerroksisia, vaan myös liian kyynisiä ”julkiseen käyttöön”.
Tiedämmehän, että ”sota on politiikan jatkoa väkivaltaisin keinoin”.Tämä pätee myös tähän sotaan, jonka todellinen tavoite ei ole mikään muu kuin öljyn, maakaasun ja kaikkien vaurautta tuottavien lähteiden sekä laajemman alueen energiaja kauppareittien hallinta, taustalla Yhdysvaltojen ja Kiinan välinen konflikti globaalin kapitalistisen järjestelmän herruudesta.
Iranilla on strategiset suhteet Kiinaan, kriittinen aihe amerikkalaiselle imperialismille.
Vaikka Yhdysvallat se ei ole osallistunut maaoperaatioihin, tuhansin kuollein, kuten Koreassa, Vietnamissa, Irakissa, Afganistanissa. ”Kuristamalla” Hormuzin, se muodosti ”globaalin epäsymmetrian”, josta se hyötyy pääkilpailijoidensa kustannuksella. Se painostaa myös eurooppalaisia liittolaisiaan, mutta lähestyy myös Venäjää, joka myös hyötyy tästä kehityksestä suoraan.
Iranin vastaisen sodan syttymishetki ei ollut sattumanvarainen.Sitä edelsi mm. Panaman kanavan tapahtumat, Yhdysvaltojen imperialistinen väliintulo Venezuelassa. USA-Indonesia sopimus. Ns.”Trump-käytävän” rakentamisen aloitus, joka yhdistää Keski-Aasian Eurooppaan ja ajaa ”kiilan” yhteen Kiinan ”Silkkitien” maareiteistä. Toinen pääreitti, Venäjän läpi kulkeva, on ”jäädytetty” Ukrainan sodan vuoksi.
Hormuzin sulkeminen: Kiina maksaa tämän epävakauden hintaa päivittäin nousevien energian hintojen ja toimitusketjujen häiriöiden kautta, jotka vaikuttavat teollisuussuunnitteluun. Samaan aikaan amerikkalaiset energiamonopolit myyvät energiavarojaan markkinoilla korkeammilla hinnoilla.
Kaikki edellä mainittu on osa Yhdysvaltojen strategiaa, jonka tavoitteena on hallita energialähteitä ja muita raaka-aineita sekä tärkeitä globaaleja kuljetus- ja hyödykekanavia. Tämä linja on hahmoteltu ja muotoiltu eri tavoin myös Yhdysvaltain kansallisessa turvallisuusstrategiassa tammikuussa -26. Yhdysvaltojen tavoitteena on säilyttää johtava asemansa globaalissa imperialistisessa järjestelmässä aikana, jolloin Kiina horjuttaa sen ylivaltaa.
Imperialistiset kilpailut
Se, että Trump usein sanoo yhtä ja tekee toista, jne., ei ole hulluutta tai epäjohdonmukaisuutta. Se on seurausta Yhdysvaltojen kohtaamista vaikeuksista sekä neuvottelutaktiikasta, jonka Yhdysvaltain johto on valinnut luodakseen mahdollisimman suurta epävarmuutta aikomuksistaan, jotta sen kilpailijat eivät voi laskea tarkasti lopputulosta. Tämä luo edellytykset monille erilaisille kehityskulkuille, jotka palvelevat perustavoitetta; Yhdysvaltojen ylivallan säilyttämistä hinnalla millä hyvänsä.
Ja vaikka nyt ristiriidat Yhdysvaltojen ja EU:n välillä sekä Naton sisällä näyttävät Trumpin henkilökohtaisen politiikan valinnolta, todellisuudessa on tapahtumassa jotain syvempää. Jokaisessa imperialistisessa liittoutumassa ilmenee ristiriitoja, jotka johtuvat tuotannon anarkiasta, epätasaisesta kapitalistisesta kehityksestä ja kapitalististen valtioiden välisistä epätasa-arvoisista suhteista. Imperialististen sisäisten ristiriitojen kärjistyminen voi laajentaa olemassa olevia halkeamia.
Lisäksi on korostettava, että imperialistinen aggressio ei ole amerikkalaisen imperialismin etuoikeus, kuten näemme EU:n ja Naton sekä Venäjän välisen sotilaallisen konfliktin tapauksissa Ukrainan alueilla tai Kiinan ”9kohdan politiikassa”, jonka kautta se kyseenalaistaa Kaakkois-Aasian maiden (Vietnam, Filippiinit, Malesia, Brunei, Indonesia) suvereniteettioikeudet. Siksi ”dilemma ’euroatlanttinen vai euraasialainen leiri’ on väärä, se on suunnattu työväenluokan, kansojen, etuja vastaan, se heikentää heidän itsenäistä ideologis-poliittista taisteluaan kapitalismin kukistamiseksi, sosialismin ja kommunismin puolesta”.
Jokainen porvaristo osoittaa aggressiotaan ennen kaikkea työväenluokkaa vastaan, sekä muita kansoja vastaan, vallan rajoissa. Maiden porvaristot ovat syvästi huolissaan Yhdysvaltojen ja EU:n suhteiden kriisistä, sillä ne ovat vuosikymmenten ajan voineet tukeutua imperialistisin liittoutumiin, jotka turvaavat niiden vallan ja aggressiiviset edut. Kansojen etujen kanssa niillä ei ole mitään tekemistä. Liittoumat voivat muuttua, järjestyä uudelleen, mutta niiden luokkaluonteen määräävä peruselementti on monopolien ja niiden etujen valta-asema.”
Työläisten ja kansan etujen kannalta ainoa tie eteenpäin on olosuhteiden luominen kapitalistisen barbarismin kukistamiseksi ja uuden, sosialistisen yhteiskunnan rakentamiseksi, jossa ihmistä ei riistetä, joka ei synnytä sotia.