Uutissuomalainen haastatteli ja Uusimaa-lehti julkaisi (12.8.2021) Suomen hävittäjähankkeen ohjelmajohtaja, kenraalimajuri evp. Lauri Purasen vuodatuksen loppusuoralla olevan HX-hankkeen puolesta. Haastattelun aikana ohjelmajohtaja herkistyi ja kyynel oli vierähtää silmänurkkaan. Syykin tuli selväksi. Hävittäjähanke on sujunut hyvin, sillä poliittinen johto, eduskunta, hallitukset ja
Työttömyys ei hellitä – yhtiöt kertovat ennätysvoitoista

Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) julkisti heinäkuun lopulla kesäkuun työllisyyskatsauksensa. Sen mukaan kesäkuun lopussa oli laajan työttömyyden luvuilla 450 000 työtöntä. Ei siis ihme, että kapitalistit ja hallitus ovat ”kohtaanto-ongelmineen” ja keppeineen työttömien kimpussa. TEMin mukaan yli vuoden työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä
Elokuun kuudes 1945 – USA:n atomipommit tuhosivat kaksi suurkaupunkia
USA käytti toisen maailmansodan loppuvaiheissa Japanissa Hiroshiman ja Nagasakin tuhoamiseksi uutta asettaan atomipommia. Sota olisi loppunut ilman atomipommejakin, mutta niiden pääasiallisin tarkoitus olikin poliittinen ja suunnattu Neuvostoliittoa vastaan. USA:n politiikan päälinjaksi muodostui toisen maailmansodan jälkeen kaikkialla maailmassa sosialismin ja kommunismin
Elisaios Vagenas (KKE): USA:n suunnitelmat ja mitä Afganistan opetti

Yhdysvaltain joukkojen vetäytymistä Afganistanista seurasi maan hallituksen nopea romahtaminen, joka oli muodostettu Yhdysvaltojen imperialistisen väliintulon jälkeen vuonna 2001, joka puolestaan tapahtui ”terrorismin torjunnan” tekosyyllä. Tämä on ensimmäinen ja ainoa tapaus tähän mennessä, kun Naton 5 artikla on aktivoitu. Siinä määrätään
Ministeri Saarikon poutasää hellii kapitalisteja ja rikkaita

Marinin hallituksen keskustalainen ministeri Annika Saarikko on keksinyt kapitalistisen talouden kuvaajaksi kesäisen sanan poutasää. Sitä on käytetty ahkerasti porvarimedian uutisissa ja eliitin haastatteluissa, kun on kerrottu valtiovarainministeriön esityksestä valtion ensi vuoden budjetiksi. Saarikon ja ministeriön poutasää hellii tosin vain kapitalisteja
Vanhustenhoidon tilanne pahentunut

Vanhusten laitoshoitopaikkojen vähennys ja kotihoitoon ohjaaminen on aiheuttanut kaaoksen sairaalapäivystyksessä sekä vanhusten hoidossa Porvoossa. -Ongelmat alkoivat kasautua, kun vanhainkotijärjestelmä ajettiin alas, toteaa Porvoon päivystysalueen ylilääkäri Anna Meuranen Uusimaa -lehdessä 14.8. Hoitopaikkoja ei ole lisätty samassa suhteessa eikä kotihoitoon ole lisäresurssoitu.
Suomi mukana Afganistanin miehityssodassa

Yhdysvallat, Nato ja länsimaat ovat hävinneet 20-vuotisen sotansa Afganistanissa. Sotajoukkojen ja niitä avustaneiden vetäytyminen on käynnissä. Lähtö näyttää kaoottiselta ja muistuttaa Yhdysvaltojen joukkojen 1975 pakoa Vietnamista ja sen pääkaupungista Saigonista. Nyt pakenevia maita on enemmän, joukossa myös Suomi. Suomi vietiin
Luokkataistelu ja ammattiliitot

Marx osoitti tieteellisesti todistamalla pääoman ja työvoiman, porvariston ja työväenluokan välisen ratkaisemattoman vastakkainasettelun taloudellisen perustan, lisäarvon. Siihen tieteelliseen perustaan pohjautuu työväenluokan tietoinen luokkataistelu hyväksikäytön poistamiseksi. Luokkataistelu on yhteiskunnallisen muutoksen kehityslakia noudattava, historiallisen kehityksen vipu, sen liikkeellepaneva voima. Kommunistinen puolue johtaa
Ensimmäinen maailmansota ja sodan syyt
Heinäkuun lopussa 1914 alkaneen ensimmäisen maailmansodan syttyminen oli imperialististen maiden eturistiriitojen kärjistymisen seurausta. Sotaa olivat jo kauan valmistelleet yhtäällä Saksa ja Itävalta-Unkari, toisaalla Ranska, Englanti ja Venäjä. Näiden kahden valtaryhmän välillä oli kysymyksessä maailman uudelleen jakaminen. Saksalaiset kapitalistit pyrkivät riistämään
Porvarillinen kommunismin tutkimus: ”Kivääri vai äänestyslippu?”
Kommunistit myöntävät avoimesti tutkivansa asioita marxilaisen metodologian kautta ja työväenluokan etuja silmälläpitäen. Kapitalistinen tutkimus sen sijaan esittää itsensä aina puolueettomana, aatteettomana, ja väittää olevansa vain kiinnostunut “puhtaista faktoista”. Totuus on kuitenkin se, että jokainen tutkii aina asioita oman luokka-asemansa kautta,
