He valehtelivat ennen, ja valehtelevat nyt

He valehtelivat Afganistanista. He valehtelivat Irakista. Ja he valehtelevat Ukrainasta. He valehtelevat Palestiinasta. Pelikirja, jota sodan parittajat käyttävät houkutellakseen meidät sotilaalliseen fiaskoon toisensa jälkeen, mukaan lukien Vietnam, Afganistan, Irak, Libya, Syyria ja nyt Ukraina ja Palestiina, ei muutu.

He jankkaavat, että vapaus ja demokratia ovat uhattuina. Paha on voitettava. Ihmisoikeuksia on suojeltava. Euroopan unionin ja Naton kohtalo sekä ”sääntöihin perustuva kansainvälinen järjestys” ovat vaakalaudalla. Voitto on varma.

Tulokset ovat myös samat. Perustelut ja narratiivit paljastuvat valheiksi. Iloinen ennuste on väärä. Ne, joiden puolesta me muka taistelemme, ovat yhtä lahjottavia kuin ne, joita vastaan taistelemme.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan oli väärin, vaikka sen aiheutti Naton laajentuminen ja Yhdysvaltojen tuki vuoden 2014 Maidanin vallankaappaukselle, joka syrjäytti demokraattisesti valitun Ukrainan presidentin Viktor Janukovitšin.

Janukovitš halusi taloudellista yhdentymistä Euroopan unioniin, mutta ei Venäjän kanssa solmittujen taloudellisten ja poliittisten siteiden kustannuksella.

***

Ukrainan sota voidaan ratkaista vain neuvotteluilla, jotka sallivat etnisille venäläisille Ukrainassa autonomian ja Moskovan suojelun sekä Ukrainan puolueettomuuden, mikä tarkoittaa, että maa ei voi liittyä Natoon.

Mitä kauemmin nämä neuvottelut viivästyvät, sitä enemmän ukrainalaisia kärsii ja kuolee. Heidän kaupunkinsa ja infrastruktuurinsa murskataan edelleen raunioiksi.

Mutta tämä sijaissota Ukrainassa on suunniteltu palvelemaan Yhdysvaltojen etuja. Se rikastuttaa asevalmistajia, heikentää Venäjän armeijaa ja eristää Venäjän Euroopasta. Sillä, mitä Ukrainalle tapahtuu, ei ole merkitystä.

Kun totuus näistä loputtomista sodista tihkuu yleiseen tietoisuuteen, media, joka orjallisesti edistää näitä konflikteja, vähentää dramaattisesti uutisointia. Sotilaalliset romahdukset, kuten Irakissa ja Afganistanissa, jatkuvat suurelta osin näkymättömissä. Siihen mennessä, kun Yhdysvallat myöntää tappionsa, useimmat tuskin muistavat, että näitä sotia käydään.

***

Sodan parittajat, jotka orkestroivat näitä sotilaallisia fiaskoja, siirtyvät hallinnosta toiseen. Virkojen välissä parittajat on sijoitettu yritysten ja sotateollisuuden rahoittamiin ajatushautomoihin, kuten Project for the New American Century, American Enterprise Institute, Foreign Policy Initiative, Institute for the Study of War, The Atlantic Council ja The Brookings Institution.

Kun Ukrainan sota tulee väistämättömään päätökseensä, nämä parittajat pyrkivät sytyttämään sodan Kiinan kanssa. Yhdysvaltain laivasto ja armeija uhkaavat ja saartavat jo Kiinaa. Herra auttakoon meitä, jos emme pysäytä heitä.

Nämä sodan parittajat huijaavat meidät konfliktiin toisensa jälkeen imartelevilla kertomuksilla, jotka maalaavat meistä maailman pelastajia. Niiden ei tarvitse edes olla innovatiivisia. Retoriikka on nostettu vanhasta pelikirjasta. Nielaisemme naiivisti syötin ja syleilemme lippua – tällä kertaa Ukrainan sinistä ja keltaista – tullaksemme tahattomasti polttoitsemurhamme tekijöiksi.

***

Eikö Yhdysvaltojen, EU:n ja 150 muun maan lupaamat kymmenet miljardien dollarien ja eurojen kehittyneen sotilaallisen laitteiston, taloudellisen ja humanitaarisen avun pitänyt kääntää sodan kulku?

Miten on mahdollista, että ehkä kolmasosa Saksan ja Yhdysvaltojen toimittamista panssarivaunuista muutettiin nopeasti venäläisillä miinoilla, tykistöllä, panssarintorjunta-aseilla, ilmaiskuilla ja ohjuksilla hiiltyneiksi metallikappaleiksi Ukrainan kehutun vastahyökkäyksen alussa?

Eikö tämän viimeisimmän Ukrainan vastahyökkäyksen, joka alun perin tunnettiin nimellä ”keväthyökkäys”, pitänyt lävistää Venäjän raskaasti linnoitetut etulinjat ja saada takaisin valtavia alueita? Miten voimme selittää kymmenet tuhannet Ukrainan sotilasuhrit ja Ukrainan armeijan pakkoasevelvollisuuden?

Entä Ukrainan demokratia, jonka puolesta taistelemme? Miksi Ukrainan parlamentti peruutti vähemmistökielten, myös venäjän, virallisen käytön kolme päivää vuoden 2014 vallankaappauksen jälkeen?

Miten järkeistämme kahdeksan vuotta kestänyttä sodankäyntiä etnisiä venäläisiä vastaan Donbassin alueella ennen Venäjän hyökkäystä helmikuussa 2022? Miten selitämme yli 14 200 ihmisen tappamisen ja 1,5 miljoonan siirtymään joutuneen ihmisen ennen Venäjän hyökkäystä viime vuonna?

***

Entä kuinka puolustamme Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin päätöstä kieltää yksitoista oppositiopuoluetta, joilla oli parlamentissa 10 prosenttia paikoista? Kuinka voimme hyväksyä näiden oppositiopuolueiden kieltämisen – joista monet ovat vasemmistolaisia – samalla kun Zelenskyi antaa äärioikeistopuolueiden ja fasistien sekä Banderite Azov -pataljoonan ja muiden äärimiliisien toimia avoimesti ja valtion varoilla?

Miten suhtaudumme Venäjän vastaisiin puhdistuksiin ja oletettujen ”viidennen kolonnan edustajien” pidätyksiin, jotka pyyhkäisevät Ukrainan läpi, kun otetaan huomioon, että 30 prosenttia Ukrainan asukkaista on venäjänkielisiä?

Miten vastaamme Zelenskyin hallituksen tukemiin uusnatsiryhmiin, jotka ahdistelevat ja hyökkäävät LGBT-yhteisöä, romaniväestöä ja fasismin vastaisia mielenosoituksia vastaan ja uhkaavat kaupunginvaltuustojen jäseniä, tiedotusvälineitä, taiteilijoita ja ulkomaalaisia opiskelijoita?

Kuinka voimme hyväksyä Yhdysvaltojen ja sen läntisten liittolaisten päätöksen estää neuvottelut Venäjän kanssa sodan lopettamiseksi, vaikka Kiova ja Moskova ovat ilmeisesti neuvottelemassa rauhansopimuksesta?

***

Raportoin Itä- ja Keski-Euroopasta vuonna 1989 Neuvostoliiton hajoamisen aikaan. Oletimme, että Nato oli vanhentunut. Presidentti Mihail Gorbatšov ehdotti turvallisuus- ja taloussopimuksia Washingtonin ja Euroopan kanssa. Ronald Reaganin hallinnon ulkoministeri James Baker ja Länsi-Saksan ulkoministeri Hans-Dietrich Genscher vakuuttivat Gorbatšoville, että Natoa ei laajenneta yhtenäisen Saksan rajojen ulkopuolelle.

Luulimme, että kylmän sodan päättyminen merkitsisi sitä, että Venäjän, Euroopan ja Yhdysvaltojen ei enää tarvitsisi ohjata valtavia resursseja asevoimiinsa. Olimme täysin väärässä. Jos Venäjä ei haluaisi olla vihollinen, Venäjän olisi pakko tulla viholliseksi.

Sodan parittajat värväsivät entisiä neuvostotasavaltoja Natoon maalaamalla Venäjän uhkaksi. Natoon liittyneet maat, joihin kuuluvat nyt Puola, Unkari, Tšekki, Bulgaria, Viro, Latvia, Liettua, Suomi, Romania, Slovakia, Slovenia, Albania, Kroatia, Montenegro ja Pohjois-Makedonia, määrittivät armeijansa uudelleen, usein satojen miljoonien länsimaisten lainojen avulla, yhteensopiviksi Naton sotilaslaitteiston kanssa. Tämä takasi asevalmistajille kymmenien miljardien voittoja.

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Itä- ja Keski-Euroopassa ymmärrettiin yleisesti, että Naton laajentuminen oli tarpeetonta ja vaarallista provokaatiota. Siinä ei ollut mitään geopoliittista järkeä. Mutta se oli kaupallisesti järkevää. Sota on bisnestä.

***

Wikileaksin hankkimassa ja julkaisemassa salaisessa diplomaattimuistiossa, joka on päivätty 1. helmikuuta 2008, lähetettiin viesti Yhdysvaltojen kansalliselle turvallisuusneuvostolle, esikuntapäälliköille, Naton ja Euroopan unionin yhteistyötoimijoille, Venäjän Moskovan poliittiselle kollektiiville, puolustusministerille ja ulkoministerille.

Muistiossa oli yksiselitteinen näkemys siitä, että Naton laajentuminen merkitsee konfliktia Venäjän kanssa, erityisesti Ukrainan suhteen.

Venäjän hyökkäystä Ukrainaan ei olisi tapahtunut, jos länsiliittouma olisi pitänyt lupauksensa olla laajentamatta Natoa Saksan rajojen ulkopuolelle ja Ukraina olisi pysynyt puolueettomana. Sodan parittajat tiesivät Naton laajentumisen mahdolliset seuraukset. Sota on kuitenkin heidän yksimielinen kutsumuksensa, vaikka se johtaisi ydintuhoon Venäjän tai Kiinan kanssa.

Sotateollisuus, ei Putin, on vaarallisin vihollisemme.

Alkuperäinen, lyhennetty ja muokattu artikkeli, on yhdysvaltalaisen Chris Hedgesin kirjoittama. Hedges on tunnettu amerikkalainen toimittaja, kirjailija ja kommentaattori. Hän on kirjoittanut useita kirjoja muun muassa sodasta, politiikasta ja yhteiskunnallisista liikkeistä. Hedges on saanut Pulitzer-palkinnon maailmanlaajuista terrorismia käsittelevästä uutisoinnistaan. Tällä hetkellä hän kirjoittaa viikoittaista kolumnia Substack2-verkkosivustolle.

Rauno Lintunen, päätoimittaja

He valehtelivat ennen, ja valehtelevat nyt

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit käsitellään CleanTalk-pilvipalvelussa roskapostikommenttien suodattamiseksi. Näitä tietoja säilytetään palvelun lokitiedoissa 7 päivää jonka jälkeen ne poistetaan.