Maailman ollessa jakautunut rikkaisiin ja köyhiin, mitä oikeudenmukaisuutta voi olla? Mitä oikeudenmukaisuutta voi olla joutilaan rikkaan ja työntekijän välillä? Toinen voi elää miten haluaa ja ostaa mitä ikinä haluaa. Toinen elää kuukausi kerrallaan tai jopa viikko kerrallaan miettien, joutuuko hän kerjäläiseksi – pakotettuna selviytymään niillä murusilla, joita ”hyvinvointivaltio” hänelle suostuu antamaan.
Yksinkertainen tosiasia on: rikkaiden ja köyhien välillä ei voi olla oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa, joka on hajotettu luokkiin.
Ja mitä työntekijöille jää? Pitäisikö heidän vain hyväksyä kohtalonsa, että näin on aina ollut, näin tulee aina olemaan, Jumalan tai kenties pääoman määräämänä? Mitä tapahtuu, kun he eivät enää hyväksy sitä, että he luovat kaiken vaurauden, mutta saavat nauttia siitä niin vähän?
Silloin hallitsijat huutavat linnoistaan: ”Autoritäärit”, ”ääriajattelijat”, ”terroristit”! Meidän ei pidä antaa kapitalismin edustajien pelotella meitä. Tarinat, joita kapitalistit nyt kertovat voitostaan, eivät voi olla muuta kuin valheita ja vääristelyjä maailmasta, joka olisi mahdollinen ilman heitä.
Mutta huolimatta tulevan kriisin monista merkeistä – taloudellisista, sotilaallisista, ekologisista – suurin osa työntekijöistä ei voi muuta kuin omaksua odottavan asenteen, sillä loppujen lopuksi juuri tätä jokainen televisio-ohjelma, jokainen uutiskanava ja jokainen ”asiantuntija” heille kertoo.
Vasta kun työväenluokan massat heitetään syvyyksiin, ”normaaliuuden” kulissi murtuu. Vasta kun kapitalistisen järjestelmän rumaa, mädäntynyttä luonnetta on mahdotonta välttää, voivat työntekijät alkaa ottaa ohjakset käsiinsä.
Vasta silloin todellinen askel eteenpäin on mahdollinen, vasta silloin vapautuminen pääoman kuolemankellosta tulee vihdoin ulottuville.
”Pääomamagnaattien jatkuvasti vähenevän määrän myötä […] kasvaa kurjuuden, sorron, orjuuden, halventamisen ja riiston massa; mutta tämän myötä kasvaa myös työväenluokan kapina, luokan, jonka lukumäärä kasvaa jatkuvasti ja joka on kurinalainen, yhtenäinen ja järjestäytynyt juuri kapitalistisen tuotantoprosessin mekanismin ansiosta.
Pääoman monopoli muuttuu kahleeksi tuotantotavalle, joka on syntynyt ja kukoistanut sen rinnalla ja sen alla. Tuotantovälineiden keskittyminen ja työn yhteiskunnallistuminen saavuttavat lopulta pisteen, jossa ne tulevat yhteensopimattomiksi kapitalistisen kuorensa kanssa. Tämä kuori repeää. Kapitalistisen yksityisomistuksen kuolemankello soi. Riistäjät riistetään.” (Marx, Pääoma I)
(TKS Pääkirjoitus)