Vaikka Iranin, Yhdysvaltojen ja Israelin välillä yritettiin äskettäin Pakistanin välityksellä käydä neuvotteluja Hormuzin salmen avaamiseksi uudelleen ja Irania vastaan kohdistettujen hyökkäysten lopettamiseksi, rauhanneuvottelut kariutuivat nopeasti, kun Israel jatkoi hyökkäyksiään Iranin liittolaista Hizbollahia vastaan Libanonissa. Sen jälkeen on saatu aikaan hauras tulitauko, ja Israelin joukot miehittävät Libanonin eteläosia. Yhä selvemmin on käymässä ilmi, että Yhdysvallat aloitti sodan Iranin kanssa, jossa se ei voinut saavuttaa ratkaisevaa voittoa eikä tiennyt, miten sodasta päästään pois. Nykyinen tulitauko ei siis ole tie kohti rauhaa alueella, vaan se on seurausta voimien tasapainosta, joka voi nopeasti eskaloitua takaisin sotatilaan, jos jompikumpi osapuoli arvioi tavoitteidensa saavuttamisen paremmin sotilaallisin keinoin.
Iranin sota alkoi 28. helmikuuta Yhdysvaltojen ja Israelin yrityksellä toteuttaa ”pääkatkaisuisku”, jolla onnistuttiin surmaamaan Iranin hallituksen tärkeitä johtajia, mukaan lukien maan korkein uskonnollinen ja poliittinen johtaja ajatollah Khamenei. Sodan kansanvastainen luonne tuli välittömästi esiin, kun Yhdysvaltain joukot iskivät kouluun, jossa kuoli yli 160 ihmistä, joista 115 oli lapsia. Tuhannet iranilaiset ovat sittemmin menettäneet henkensä hyökkäyksissä.
Iran aloitti välittömästi vastahyökkäykset, jotka ulottuivat koko Persianlahden alueelle ja kohdistuivat Yhdysvaltain tukikohtiin sekä ympäröivien maiden öljyn- ja kaasuntuotantolaitoksiin, ja jopa Hizbollah hyökkäsi Ison-Britannian tukikohtaan Kyproksella. Tämä vahvistaa jälleen kerran, että Yhdysvaltain ja Naton tukikohdat tekevät kansalaisista maalitauluja, missä tahansa ne sijaitsevatkin. Iranin hallitus noudattaa ”silmä silmästä” -strategiaa, jossa se kostaa hyökkääjien iskemille kohteille, mukaan lukien siviili-infrastruktuuri ja jopa suolanpoistolaitokset.
Myös Israel käytti sodan alkua hyväkseen ja suoritti useita iskuja Libanoniin, mukaan lukien sen pääkaupunkiin Beirutiin. Israelin hyökkäykset Libanonissa ovat ajaneet noin miljoona ihmistä pakolaisiksi, mikä lisää sen kauhistuttavia rikkomuksia tulitaukosopimusta vastaan, joka on ollut virallisesti voimassa (marraskuusta 2024 lähtien) ja jota Israel on rikkonut yli 10 000 kertaa ja jonka aikana se on tappanut yli 100 ihmistä (20.11.2025). Tämä on osa Israelin laajempaa pyrkimystä luoda olosuhteet sisällissodan puhkeamiselle Libanonissa, pääasiassa asettamalla Libanonin asevoimat vastakkain Hizbollahin kanssa.
Myös Yhdysvallat on puolestaan aloittanut tämän sodan tarkoituksenaan heikentää Kiinaa, samalla kun iranilaisten öljykenttien valtaaminen itsessään on erittäin houkutteleva ”palkinto”. Öljyn hintojen räjähdysmäisen nousun keskellä yhdysvaltalaiset öljy-yhtiöt odottavat yli 60 miljardin dollarin ylimääräisiä voittoja. Iran vastaa 13 %:sta Kiinan öljyntuonnista, ja se on toinen merkittävä toimittaja sen jälkeen, kun Venezuela muutti aiemmin kurssiaan ja lopetti öljyn toimittamisen suoraan Kiinaan. Yhdysvaltojen strategia näyttää olevan Kiinan raaka-aineiden saannin heikentäminen, keskittyen erityisesti öljyyn, jota Kiina ei pysty tuottamaan riittävästi kotimaassa. Kuinka tehokasta tämä on, jää kuitenkin nähtäväksi, sillä Kiinan energiankulutuksesta vain 18 % koostuu öljystä ja öljytuotteista ja 8 % maakaasusta, kun taas se nojaa pääasiassa hiileen. Suurin osa Kiinan energiatuonnista tulee Persianlahden alueelta, ja sillä on yksinoikeudellinen öljykauppasopimus Iranin kanssa, joka toimittaa sille öljyä markkinahintaa alemmalla hinnalla.
Samaan aikaan Iranin sulkeminen Hormuzin salmesta, jonka kautta kuljetetaan noin 20 % maailman öljy- ja kaasutoimituksista, on johtanut raakaöljyn barrelihinnan räjähdysmäiseen nousuun yli 100 dollariin, kun se aiemmin oli 60 dollaria. Tämä on välittömästi näkynyt huoltoasemilla, ja työssäkäyvät joutuvat maksamaan laskun Yhdysvaltojen ja Israelin hyökkäyksistä sekä EU-hallitusten osallisuudesta. Super 95:n hinta on jo noussut 1,71 eurosta litralta 1,96 euroon litralta, mikä on lähes 15 prosentin nousu, kun taas dieselin hinta on noussut 2,24 euroon litralta (kaikki hinnat 20.4. mennessä).
Kaikki yritykset avata salmi väkisin ovat toistaiseksi epäonnistuneet, ja niihin liittyy todennäköisesti suuria riskejä osallistuville laivastoille ja ne saattavat jopa edellyttää maajoukkojen hyökkäystä. Euroopan osallistuminen mahdolliseen merivoimien operaatioon salmessa on toistaiseksi saanut pääosin kielteisiä reaktioita – Ranskaa lukuun ottamatta –, sillä Eurooppa näkee päävastustajansa Venäjässä ja keskittyy vastaavasti Ukrainan sodan tukemiseen (Stubb sanoi tämän suoraan). Tämä pätee erityisesti sen jälkeen, kun Yhdysvallat lopetti kaiken taloudellisen tukensa Ukrainalle, minkä jäljelle jääneen aukon EU sittemmin täytti. Suomi on edelleen yksi Ukrainan suurimmista tukijoista suhteessa BKT:hen, ja se on toimittanut sille taloudellista apua ja aseita yli 3,2 miljardia euroa. Tämä tapahtuu aikana, jolloin sadat tuhannet suomalaiset työntekijät, opiskelijat ja eläkeläiset kohtaavat hallituksen leikkausten karun todellisuuden, joka asettaa lähes miljoona ihmistä köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen vaaraan.
Sota Irania vastaan ja öljyn hinnan nousu ovat jättäneet jälkensä myös Ukrainan sotaan, sillä Venäjä on merkittävä energianviejä ja sen odotetaan hyötyvän suuresti Iranin sodasta. Ukraina pyrki estämään Venäjää hyötymästä hyökkäämällä massiivisesti Venäjän öljynjalostus- ja pääasiassa vientilaitoksiin, kuten Primorskin ja Ust-Lugan satamiin Itämeren alueella. Näiden hyökkäysten aikana useita ukrainalaisia droneja syöksyi alas Itämeren maihin, mukaan lukien Suomeen. Iranin sodalla on siten kansainvälistä merkitystä. Yhdysvaltojen ja Israelin hyökkäykset eivät ainoastaan vammauta ja surmaa iranilaisia työläisiä, vaan ne uhkaavat myös alueellista sotaa, aiheuttavat maailmanlaajuisia taloudellisia seurauksia ja vaikuttavat muihin kriisipesäkkeisiin, jotka uhkaavat jatkuvasti yhdistymään yleiseksi imperialistiseksi sodaksi.
Miksi juuri nyt?
Avain hyökkäyksen ajoituksen ymmärtämiseen on siis etsittävä enemmän Iranin sisäisistä kehityskuluista, sillä myös Yhdysvaltain ja Israelin hallitukset ymmärtävät hyvin, että politiikan muutosta ei voida saada aikaan pelkästään ulkopuolelta. Sen sijaan Iranin sisäisiä ristiriitoja on hyödynnettävä Yhdysvaltojen ja Israelin kannalta suotuisan hallituksen luomiseksi tai ainakin niin suuren kaaoksen ja tuhon aikaansaamiseksi (esim. uhkaava Yhdysvaltain hyökkäys energiainfrastruktuuria vastaan), että maa voidaan käytännössä hajottaa, mikä on jo onnistunut Libyassa ja uhkaa vaikuttaa myös Syyriaan. On selvää, että tällaisella balkanisoinnilla olisi kaikkein haitallisimmat vaikutukset työväenluokalle ja iranilaisille, sillä se johtaa yhteiskunnan ”normaalin” toiminnan lakkaamiseen. Yritykset saada kurdien joukot maavoimiksi hyökkäystä varten, samalla kun Yhdysvallat ja Israel tarjoavat ilmatukea, eivät ole toistaiseksi onnistuneet. Iranin hallituksen kurdeille harjoittama kansallinen sorto on tarjonnut hedelmällisen maaperän tällaiselle mahdollisuudelle. On kuitenkin selvää, että kurdit eivät saavuta mitään merkittävää hyötyä auttamalla Yhdysvaltoja ja Israelia tuhoamaan Iranin teokraattisen valtion, sillä vapautusta ei voida toteuttaa ilman Iranin sotakoneiston hajoamista sisältäpäin ja sen osallistumista laajojen työläis- ja pienomistajamassojen vapauttamiseen. Tämä kävi selvästi ilmi, kun Yhdysvallat ja Israel päättivät hylätä kurdilaiset ”liittolaisensa” Syyriassa ja valitsivat sen sijaan HTS-hallituksen tukemisen. Ainoa asia, joka on vaarallisempaa kuin olla imperialistien vihollinen, on olla heidän ystävänsä.
Uloskäynti
Kuten missä tahansa imperialistien välisessä konfliktissa, on kohtalokasta työntekijöille ja kansalle valita kumpaakaan puolta. Heidän omat etunsa rauhassa voidaan toteuttaa vain kaatamalla imperialistinen järjestelmä, joka synnyttää sotaa eri kapitalistivaltioiden välisen kilpailun kautta, kun nämä pyrkivät parantamaan monopolien asemaa kansainvälisessä kilpailussa halvoista resursseista ja markkinoista.
On selvää, että Yhdysvaltain ja Israelin hyökkäykset eivät ole iranilaisten työläisten etujen mukaisia, sillä he ovat kärsineet pitkään samojen valtojen toteuttamasta taloussaarrosta. Yhdysvaltain ja Israelin yritykset esittää itseään ”vapauttajina” ja ”vapauden” puolustajina jne. ovat räikeää tekopyhyyttä.
Samalla on selvää, että Iranin hallitus itsessään ei ole hallitus, joka toimii iranilaisen kansan edun mukaisesti, vaan porvarillinen hallitus, joka suojelee hallitsevan luokkansa etuja, joka on strategisesti liittoutunut Kiinan ja BRICS-maiden kanssa eikä epäröi murhata tuhansia mielenosoittajia, jos voittoa tavoitteleva logiikka sitä vaatii. Molempien näiden sortolähteiden uhreja ovat iranilaiset työläiset, pienkauppiaat, käsityöläiset ja talonpojat.
Vain he voivat puolustaa omia etujaan ja heidän on kaikissa olosuhteissa luotava poliittinen linja, joka on riippumaton kaikista muista toimijoista. Alistuminen oman porvariston etuihin ”taktiikan vuoksi”, ”rajoitetuksi ajaksi” tai ”poikkeuksellisissa olosuhteissa” jne. voi johtaa vain oman aseman heikentymiseen suhteessa porvaristoon – ulkomaiseen ja kotimaiseen. Historia on osoittanut yhä uudelleen, että ”kansaa – yhtenäisenä – ei voida koskaan voittaa”; näin oli Neuvostoliitossa, Koreassa, Kuubassa, Vietnamissa ja monissa muissa maissa.
Aseistautuneella työväestöllä on kommunistisen puolueen johdolla voima torjua mikä tahansa hyökkäys, kunhan se vain uskoo omaan voimaansa. Tämä näkyy tällä hetkellä täysin selvästi sankarillisessa Kuuban kansassa, joka vastustaa Yhdysvaltain kapitalistien kuristusotetta ja on tehnyt niin jo yli 60 vuotta.
Tehtävämme
Meidän Suomessa on tuettava yksiselitteisesti Iranin itsemääräämisoikeutta, jotta iranilaisen kansan kohtalosta voi päättää vain se itse, ilman ulkomaista puuttumista. Meidän on taisteltava sen puolesta, että Suomen hallitus lopettaa kaiken poliittisen, taloudellisen ja diplomaattisen tuen Yhdysvalloille ja Israelille ja eroaa imperialistisista liittoutumista, NATOsta ja EU:sta. Meidän on vastustettava väsymättä kaikkea osallistumista niin sanottuihin ”rauhanturvaoperaatioihin ulkomailla”, kuten suomalaisten sotilaiden osallistumista EUNAVFORin Aspides- ja Prosperity Guardian -operaatioihin. On selvää, että osallistuminen näihin operaatioihin, ulkomaisten joukkojen sijoittaminen Suomen maaperälle sekä sotaharjoitusten, kuten Cold Response 26:n, järjestäminen eivät tee Suomesta ”turvallisempaa”, vaan maalaavat maalitaulun suomalaisille.
Jesse Kleinau, 18.4.26