Tänä vuonna solmitut uudet työehtosopimukset ja niiden korkeintaan 2 prosentin palkankorotukset johtavat vääjäämättä työväestön reaalipalkkojen ja ostovoiman historialliseen romahdukseen. Suurin syy on inflaatio, joka oli maaliskuun lopussa euromaissa 7,5 prosenttia ja Suomessa lähes 6 prosenttia.

Talouskasvun pysähtymisen ja inflaation aiheuttajina ovat Yhdysvaltojen, Britannian ja EU:n määräämät Venäjän ja Kiinan vastaiset talouspakotteet. Kyse ei ole vain Ukrainan sodasta, vaan koko 2000-luvun jatkuneesta lännen pakotepolitiikasta. Sen seuraukset on maksatettu työväestöllä.

Surkeat palkankorotukset ovat seurausta ay-johtajien ja EK:n jäsenjärjestöjen kapitalistien sopuilusta. Lisäksi uusien työehtosopimuksien määräyksissä on laajennettu pätkätöiden ja osa-aikaisuuksien käytön mahdollisuutta. Palveluammateissa ja kutsutöissä olevien kokonaisansiot tulevat nekin pienenemään.

Parhaillaan on käynnissä niin teollisuudessa kuin kunta-alalla suuria työtaisteluja paremmista työehtosopimuksista. Niihin osallistumalla ja niitä tukemalla vastustamme suurta palkka-alea ja työehtojen heikennyksiä.

Työväestön reaalipalkat ja ostovoima romahtavat

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit käsitellään CleanTalk-pilvipalvelussa roskapostikommenttien suodattamiseksi. Näitä tietoja säilytetään palvelun lokitiedoissa 7 päivää jonka jälkeen ne poistetaan.