Nesteen perusöljytuotanto amerikkalaiselle energiajätille

Nesteen perusöljytuotanto amerikkalaiselle energiajätille

Neste on tehnyt sopimuksen perusöljyliiketoimintansa myynnistä amerikkalaiselle Chevron Corporationille, joka on yksi maailman johtavista energiayhtiöistä.  Kaupasta ei ole annettu hintatietoa, eikä paljon muutakaan. Se pitänee sisällään osakkeita ja omaisuuseriä, joiden ilmoitetaan muodostuvan Nesteen maailmanlaajuisesta perusöljytoiminnasta. Kauppaan liittyen Neste luopuu kaikista

Pääkirjoitus: Kansankapitalismin harha

Pääkirjoitus: Kansankapitalismin harha

Nesteen Naantalin öljynjalostamon ja Stora Enson Veitsiluodon sellu- ja paperitehtaan sulkemiset ovat seurausta valtionyhtiöiden yksityistämisestä ja pörssiin viemisestä. Valtio  menettää ja Marinin viiden puolueen hallitus seuraa toimettomana kapitalistien temmellystä ja keinottelua. Yksityistämisen alku ajoittuu 1980-lukuun ja Suomen EU-jäsenyyden valmisteluun. Ensin

Nesteen suurinvestointi ulkomaille – Suomen sijasta Hollanti

Nesteen suurinvestointi ulkomaille – Suomen sijasta Hollanti

Neste ilmoitti 15.3. tekevänsä jättimäisen 1,5 miljardin euron jalostamoinvestoinnin Porvoon sijasta Rotterdamiin. Hanke on jatkoa yhtiön tuotannon siirrosta ulkomaille ja samalla myös sen omistuksen siirtymisestä ulkomaisiin käsiin. Naantalin jalostamon sulkeminen ja satojen työpaikkojen alasajo on osa tätä ulkoistamista. Nesteen toimintaa

Neste lakkauttaa 500 pitkäaikaista työpaikkaa

Neste lakkauttaa 500 pitkäaikaista työpaikkaa

Kansallinen öljy-yhtiö Neste on lopettamassa Naantalin jalostamon toiminnan ja järjestelee Porvoon jalostamon toimintoja. Hankkeet tuhoavat 500 työpaikkaa ja aiheuttavat molemmissa kaupungeissa jo ennestään laajan työttömyyden kasvua ja verotulojen suuria menetyksiä. Valtaosa työpaikkatuhosta iskee Naantaliin, josta tulee hetkessä kriisikunta. Isku on