Pakina: Miten menestyä riistomarkkinoilla

Pakina: Miten menestyä riistomarkkinoilla

Kilpailu työpaikoista on saanut yhä erikoisempia piirteitä. Ihmiset joutuvat myymään itseään tekemällä  työtä vapaa-ajallaan. Sekään ei riitä kapitalismissa. Nyt tarvitaan muutakin sopeutumista, ehostamista ja työpaikkahakemusten stailaamista. Nykyisenä joukkotyöttömyyden ja pätkätöiden aikana poliittisen eliitin toimet on kohdistettu ensisijaisesti työttömiin. Pelkkä keppi

Kansainvälinen Naistenpäivä 8.3. – kohti vapautta ja tasa-arvoa

Kansainvälinen Naistenpäivä 8.3. – kohti vapautta ja tasa-arvoa

Naiset aloittivat taistelun lasten kasvatuksen, raittiuden, siveyden ja tietotason kohottamisen puolesta. Näiden tehtävien ratkaisemiseksi perustettiin 1890-luvulta lähtien työväenyhdistyksiin naisosastoja. Palkka- ja työehtojensa parantamiseksi naiset liittyivät myös ammatillisesti yhteen perustaen ammattiosastoja niin neulojille, palvelijattarille ja pesijättärille kuin ulkotyöläis- ja tehtaalaisnaisillekin. Näitä

Lomautukset ja irtisanomiset lisääntyvät kevään aikana

Lomautukset ja irtisanomiset lisääntyvät kevään aikana

Marinin hallituksen yhtiöille kippaamat velkamiljardit eivät ole pysäyttäneet työttömyyden kasvua. Tilanne ei kohene vaikka käyttöön on otettu uusi aktiivimalli ja työttömiä ollaan siirtämässä yhä enemmän kuntien vastuulle. Työttömyystilastojen ”säätäminenkään” ei oikeasti poista joukkotyöttömyyttä. Tämän vuoden tammikuun työttömyys- ja työllisyystilastojen julkistaminen

Rosa Luxemburg – vallankumouksellinen ja kommunisti

Rosa Luxemburg – vallankumouksellinen ja kommunisti

Tämän vuoden maaliskuun 5. päivänä on kulunut 150 vuotta puolalais-saksalaisen vasemmistopoliitikon, kommunisti Rosa Luxemburgin syntymästä. Hän syntyi 5. maaliskuuta 1871 Puolassa, lähellä nykyistä Lublinia. Meille jälkipolville Rosa Luxemburg on tunnettu ja arvostettu vallankumouksellinen ja kommunisti. Sosialistisena filosofina Rosa Luxemburg oli

Eduskunnan ja hallituksen lahja EU:lle 4 miljardia euroa

Eduskunnan ja hallituksen lahja EU:lle 4 miljardia euroa

Eduskunta on hyväksynyt Marinin viiden puolueen hallituksen esityksen EU:n tulevien vuosien budjetista ja elvytyspaketista. Rahat 750 miljardin euron elvytyspakettiin otetaan lainoina ja ne siirtyvät tosiasiassa unionin komissaarien määräysvaltaan. Lainojen lisäksi, jotka ovat nyt jäsenmaille yhteisvastuullisia, rahoitusta hankitaan antamalle EU:lle ensimmäistä

Kuntavaalit on siirrettävä

Kuntavaalit on siirrettävä

Kuntavaalit neljän vuoden välein ovat, kuten tiedämme, porvarillista ”demokratiaa”. Niiden siirto muutamalla kuukaudella ei hetkauta kuntien toimia sinne eikä tänne, työtätekevien elämän perusasiat työttömyyksineen ym säilyvät yhtä vaikeina. Siitä pitää valtaeliitti rahoineen ja hännystelijöineen huolen. Tarvitaan voimakkaampaa ja määrätietoisempaa ihmisten

Pääkirjoitus: Ulkopoliittinen johto vaarallisella tiellä

Suomen ulkopoliittinen johto on siirtänyt 2000-luvulla maamme ja sen tulevaisuuden yhä tiukemmin EU:n ja sotilasliitto Naton päätösten varaan. Se mitä Brysselin päämajoissa päätetään ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, toistetaan sellaisenaan Suomen kannaksi ja kansalaisten hyväksyttäväksi. Vaarallisen kehityksen näkyvin virstanpylväs oli 2014 Ukrainan

Espanjassa suuria mielenosoituksia – Pablo Hasel on vapautettava

Espanjassa suuria mielenosoituksia – Pablo Hasel on vapautettava

Mielenosoitukset ovat jatkuneet Espanjassa muusikko-räppäri Pablo Haselin vapauttamiseksi vankilasta. Poliisi on käyttänyt mielenosoittajia vastaan kyynelkaasua ja kumiluoteja. Useita satoja mielenosoittajia on pidätetty. Pablo Haselin vankeusrangaistus on herättänyt protestien lisäksi myös kiivaan keskustelun sananvapaudesta Espanjassa ja Euroopassa. Kommunistiräppäri Pablo Hasel pidätettiin

Pariisin kommuunista 150 vuotta

Pariisin kommuunista 150 vuotta

Ihmiskunnan historiassa tapahtui 18.3.1871 ensimmäisen kerran, että työväestö piti hallussaan valtiollista valtaa. Pariisin kommuuni syntyi alkuvoimaisesti, kun Ranskaa ravisteli voimakas kapitalistinen kriisi ja työttömyys koetteli työväestöä. Maa myös kärsi Saksaa vastaan käytävän sodan seurauksista. Voimakas tyytymättömyys nosti pariisilaiset kapinaan, joka

”Sydänyön maan” veriset lumet – Taistelu Siperian luonnonvaroista (Osa 1)

”Sydänyön maan” veriset lumet – Taistelu Siperian luonnonvaroista (Osa 1)

Julkaisemme Jussi Malmisen kaksiosaisen kirjoituksen Venäjän lokakuun sosialistisen vallankumouksen ja vastavallankumouksen ajalta. Ulkomaiden tukeman vastavallankumouksen tavoitteena oli keisarivallan ja porvariston taloudellisten oikeuksien palauttaminen Venäjällä. Aihe on varsin ajankohtainen tämän päivän tapahtumien valossa. Sillä taas kerran Saksa, Ranska ja muut EU:n