Eurooppalaisen kapitalismin varhaisimmilta vaiheilta

Eurooppalaisen kapitalismin varhaisimmilta vaiheilta

Kauppiaskapitalismi, moderni kapitalismi, teollisuuskapitalismi ja finanssikapitalismi ovat kapitalismin kehitysvaiheita, jotka kuvaavat sen kehittymistä ja juurtumista varhaisesta kauppiaskapitalismista nykyään vallitsevaksi ja kiistellyksi talousjärjestelmäksi. Sana kapitalismi tuli yleiseen käyttöön vasta 1800-luvun loppupuolella politiikassa, historiankirjoituksessa ja yhteiskunnallisissa tieteissä. Euroopassa kapitalismin kehitys alkoi pienellä

Matalapalkka-alojen ongelmia tunnustetaan vain puheissa

”Tilanteeseen nähden korotuksia voi pitää kohtuullisena”, toteaa ammattiliitto Pamin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen. Matkailu- ja Ravintolapalvelut Maran toimitusjohtaja Timo Lappi maalailee kauniisti: ”lltatyölisän korottamisella 20 sentillä eli 18 prosentilla halusimme luoda lisäkannustimen työntekijöille iltatyöhön”. Näin tyytyväisiltä vaikuttivat johtajat kun työntekijäliitto ja

Pakina: Ruska maassa ja ilmassa

Pakina: Ruska maassa ja ilmassa

Lokakuun ensimmäisellä viikolla Suomessa oli ruska parhaimmillaan. Samaan aikaan koko maan ilmatilassa oli käynnissä suuri sotaharjoitus. Siihen osallistui 50 Hornetia ja kymmeniä muita sotakoneita. Mukana oli Ruotsin Gripen-hävittäjiä. USAn ja Naton koneiden mukanaolosta ei ole nyt kerrottu. Ehkä syynä on

Marinin hallituksen hävittäjäkauppa loppusuoralla – Ktp vetoaa oston estämiseksi

Marinin hallituksen hävittäjäkauppa loppusuoralla – Ktp vetoaa oston estämiseksi

Eduskunnan hyväksymä ja Marinin viiden puolueen hallituksen edistämä yli 10 miljardin euron jättimäinen hävittäjäkoneiden osto on nyt loppusuoralla. Julkisuuteen vuotaneiden tietojen mukaan kauppa solmittaisiin joulukuun loppuun mennessä. Uusien hävittäjien hankinta, sotalaivat, ohjusostot ja muu asevarustelu ovat kustannuksillaan Suomen historian suurimmat.

Hallitus esittää aktiivimalli kolmosta ja karensseja

Marinin hallitus on jättänyt eduskunnalle esityksen aktiivimalli kolmosesta. Siinä painostetaan työttömiä työnhakuun kerran viikossa ja vaaditaan karensseja sekä työttömyysturvan leikkauksia. Esitys paljastaa jälleen kerran sen tosiasian, että ”punavihreä” hallitus on luonteeltaan työväenvastainen ja toteuttaa porvaripolitiikkaa. Hallituksen esitys on monelta osin

Pääkirjoitus: Porvaripuolueille lisävahvistusta

Jo pitemmän aikaa on käynyt selväksi, että perussuomalaiset ja vihreät ovat siirtyneet politiikassaan entistä oikeammalle. Tämä on näkynyt niiden eduskuntatyössä, kunnanvaltuustoissa, muussa käytännön toiminnassa ja kannanotoissa. Näin porvaripuolueet ovat saaneet lisävahvistusta kaikilla päätöksenteon tasoilla. Perussuomalaisten harjoittamaa nykyistä politiikkaa ei voi

Afganistan 1800-luvun alusta nykyaikaan (Osa 1)

Afganistan 1800-luvun alusta nykyaikaan (Osa 1)

Afganistan on taas uutisissa sen jälkeen, kun Yhdysvallat vetäytyi sieltä ja vallan on ottanut Taliban-liike. Mutta miten Afganistan tuli tähän tilanteeseen? Tämä artikkeli on ensimmäinen osa sarjassa, joka kertoo Afganistanin historiasta 1800-luvun alusta nykyaikaan. Perustietoa Afganistanista Afganistan sijaitsee Keski-Aasian eteläpuolella,

Kuuban esimerkki loisti Tokion olympialaisissa

Kuuban esimerkki loisti Tokion olympialaisissa

Pieni sosialistinen yhdentoista miljoonan asukkaan Kuuba sijoittui Tokion olympialaisten mitalitaulukossa sijalle 14. Kuuba voitti seitsemän kultaa, kolme hopeaa ja viisi pronssia jättäen jälkeensä paljon suurempia maita, joilla on rahaa ja rikkaat urheiluperinteet. Tämä ei tietenkään ole ensimmäinen kerta, sillä vallankumouksen

Uusi käänne työehtosopimuskuvioissa

Metsäteollisuuden työnantajajärjestö on jo keväällä ilmoittanut, että se ei enää tee valtakunnallisia työehtosopimuksia. Metsäteollisuus ry:n vastapuolina ovat työmarkkinoilla Paperiliitto (kemiallinen metsäteollisuus) ja Teollisuusliitto (mekaaninen metsäteollisuus). Vain Paperiliitto on esiintynyt voimakkaasti julkisuudessa korostaen edustavansa jäseniään myös neuvotteluissa paikallisista sopimuksista. Teollisuusliiton kannoista

Entinen valtion Tieliikennelaitos ranskalaisiin käsiin

Entinen valtion Tieliikennelaitos ranskalaisiin käsiin

Työkansan Sanomissa (25.6.2021) uutisoitiin infra-alan Destia Oy:n kesäkuun lakkotaisteluista. Työntekijät vastustivat tuolloin lakoilla yhtiön omistajien yritystä siirtää ensi vuoden alusta henkilöstöä halvemman työehtosopimuksen piiriin. Tavoitteena oli heikentää palkkoja sekä muita työehtoja. Nyt tiedämme mistä oli kyse. Destian omistajat valmistelivat yhtiötä